Tänä aamuna — tai oikeastaan jo tuoreeltaan viime yönä ennen viittä — päähän palasi kirkkaana hyperlinkki erääseen Oharin kirjoitukseen. Käykää vaikka lukemassa se, niin säästätte minulta koko blogipostauksen vaivan.
No, kerrottakoon sen verran, että minä näin siis viime yönä varsin epämiellyttävää ja suorastaan vitharmittavaa unta. Kai sitä voi painajaiseksikin kutsua. Se ei ollut samanlaista Lynch-dadaa kuin noin viikko sitten näkemäni uni (jossa seikkailikin agentti Dale Cooper ja Laura Palmeristakin oli puhetta) vaan sangen arkisen oloinen — tapahtumien yksityiskohtia lukuun ottamatta — yöhallusinaatio. Unesta herääminenkin oli vain tylsä, hidas virkoaminen eikä siihen liittynyt dramaattista keuhkojen pohjasta lähtevää kirkumista tai kylmää hikeä. Ei tosin ole enää mikään yllätys, että elämässäni mikään ei mene niin kuin elokuvissa.
Oharin oireista poiketen minun on tosin hieman hankala syyttää unestani alitajuntaa (vaikka mieli tietysti tekisikin vierittää syy sen niskoille), kun uni oli ikävää jatkumoa samoille asioille, jotka ovat jälleen takoneet päätäni sisäpuolelta muutaman viimeisen päivän ajan. Ehkä minun pitäisikin kirjoittaa avoin kirje sille enemmän tai vähemmän valveilla olevalle tajunnalle ja vaikka uhkailulla ja kiristyksellä saada se idiootti luopumaan typerien asioiden ajattelusta. Niitä samoja asioitahan se sitten pukkaa ilmoille, kun silmät ovat unisoraa täynnä.
Veikkaan, että myös muutaman asian saaminen päätökseen kalenterissa auttaisi. Ties vaikka kuolemanlinjojen yli selviämisellä ja lievällä pollan koulutuksella saisin nukuttua ensimmäiset kahdeksan tunnin yöunet sitten joululoman.
(Kuva: Gustave Dorén kuvitusta Poen Korppiin)
torstai 14. helmikuuta 2008
Sleeping with Ghosts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hei, syytä sitä alitajuntaa nyt vaan, se on sillain helppo (= ei tarvitse itse ottaa vastuuta ihan kaikesta JUMALAUTA kun ketään muuta ei k^IiHHh^tai siis niin. Tajuutsä?)
Unettomuus on kyllä syvältä, tekemättömien töiden ahdistus ihan siitä vierestä. Ehkä jokin semmoinen niskasta kiinni & pikkuhiljaa -kimppa toimisi? Tai ehkä perustamme kansanliikkeen vaatimaan välinpitämättömyyspillereitä? Ja heti sittenkin! (Tai huomenna.)
Elämä olisi niin kovin helppoa, jos aina olisi joku muu, jota syyttää. En vain ole varma, onko minulla alitajuntaa. Omatunnostakaan en ole varma. Mutta ei kai asioiden olemassaoloon tarvitse uskoa, että niitä voi syyttää? (Kuten Terry Pratchettin väitetään — vapaasti hatusta heittäen — sanoneen: "I don't believe in God, but I'm sometimes angry with him for not existing.")
Minun tekemättömät työni ovat sikäli useampaa mallia, että osa niistä olisi selvitettävissä lopulta melko vähällä vaivalla, kunhan niihin käyttäisi hetken aikaa, ja toisiin taas upotan enemmän aikaa kuin kellosta löytyy ja yhä niissä riittää tekemistä. Laiskuutta ei siis ehkä voi ainakaan syyttää, vaikka muuten siihen onkin taipumusta.
Blogikirjoitusten lukemisen lisäksi neidiltä sujuu myös ajatusten lukeminen. Olen nimittäin ajatellut aloittaa seuraavana projektina juurikin välinpitämättömyyden oppimisen monissakin asioissa. Pillerit olisivat tietysti helpompi ja siksi parempi ratkaisu.
It takes one to know one. Olen alkanut ajatella, että elämässä voisi yrittää päästä monin tavoin helpommalla, siksi alitajunta joutuu kantamaan syyllisyyttä (koska sillä ei näytä olevan muutakaan tekemistä ja koska en myöskään ole ihan varma, onko sitä edes olemassa) ja siksi halamoin pillereitä, ettei nyt sentään välinpitämättömyyden eteen tarvitse ponnistella. Sepä vasta olisi!
Jonkun pitää pitää ihanan itsen puolia ja kun ei se(kään prkl) askar muita näytä kiinnostavan, itse on tehtävä.
Hmm. Kieltämättä aika hyvä huomio tuo ponnistelujen määrä mahdollisessa välinpitämättömyysprojektissa. Se ei ehkä lupaa hyvää, jos asettaa projektille tiukat tulostavoitteet ("välinpitämättömyyden pitää tuplaantua kussakin kuluvan vuoden kvartaalissa tai päähän palkataan toinenkin omatunto ulkoiseksi konsultiksi").
Vaihtoehtoisesti löydän jostain paikallisen basilhawthornen ja hankin viimeinkin sen muotokuvan, joka kantaa kaikki murheeni ja syntini jonnekin ullakolle piilotettuna. (Joskaan minulla ei nykyisessä kämpässä ole ullakkokomeroa, mutta se on vain pieni hidaste.)
Lähetä kommentti