Hehkuttamieni kiireidenkin keskellä löysin kuluneella viikolla parina iltana aikaa istua pimeässä teatterisalissa, kun minut sellaisiin seuraksi pyydettiin. Etukäteen en kyllä ehtinyt tai jaksanut miettiä, mitä odottaa, joten sekä Ang Lee että Coenin veljekset saivat tilaisuuden lyödä vastapalloon ihan puun takaa.
Torstain "hyvän olon elokuvana" sai toimia Leen Lust, Caution. Mikäpä olisikaan kauniimpi tapa viettää ystävänpäivää kuin katsella isolta kankaalta graafista väkivaltaa, graafista seksiä ja graafista väkivaltaista seksiä? (Retorinen kysymys, vastauskuponkeja ei tarvitse lähettää.)
Coenin tutkaparin Menetetty maa olikin jo huomattavasti rennompaa ja hauskempaa katsottavaa. Olkoonkin, että siinä oli huomattavasti enemmän väkivaltaa. Huumori oli coenaaliseen tapaan (kyllä tuollaisia sanoja voi keksiä, älkää väittäkö vastaan) kierompaa kuin silmäni, joten minä nautin.
Pidin molemmista elokuvista. Toisaalta aloin miettiä, pitäisikö minun joskus pakottaa itseni lusikka ohimolla katsomaan jotain tekopirteää Disney-hapatusta. Saattaisi tehdä hämähäkinseittien peittämälle ullakolleni ihan hyvää.
Toisaalta... naah.
P.S. Jos jollain on taipumusta elokuvaklassikoiden tuntemukseen, niin itseään voi huvittaa vaikka katselemalla sunnuntai-iltaisin Filmi pyörii päässä –sarjaa Ykköseltä. Itse ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun poninpieksijöiden sarja loppui ja kuvittelin saavani puoli tuntia lisää aikaa viikossa. Ei pakosti.
(Kuva: Wikipedia — no, ainakin oli...)
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
Fell on Black Days
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Nyt jämähdin blogisi uumeniin niin pitkäksi toviksi, että pitää varmaan tulla toistekin katsomaan, mitä kirjoitat. Hyviä tekstejä. =)
t.chi
Minä kiitän.
Toistekin saa kyllä tulla, ja uudestaan sen jälkeen. Minun puolestani saa jäädä vaikka asumaan, jos hotsittaa.
Myönsin sinulle arvosanan E blogissani. :)
Kiitokset, Tiina. Ehdin vilkaista kirjoitustasi aiemmin enkä muistanut nähneeni itseäni listalla (minkä takia tietysti jo hain rautakaupasta köyttä), mutta olinkin saanut jälkikäteen oikein erityiskäsittelyn.
Ja tokihan tiedät, että se on itse, joka sanoo. Tai myöntää. Tai jotain.
Coenaalista nautintoa odotellessani (viime kerrasta onkin jo aikaa) täytynee tyytyä katsomaan töllöä. Että kiitti vaan vinkistä.
Minun sanojeni perusteella ei sitten kannata nostaa odotuksia liian korkealle, ettei pety. (Näin minä yleensäkin sanon naisille, ja ihan syystä.)
Ei toki, ei toki. Mutta Coenien kanssa minulla onkin jo ennestään pitkäaikainen suhde, joten paineet kohdistuvat ohi sinun suoraan veljeksiin. =)
Se on veljeksille ihan oikein, kun eivät ole tehneet mitään (kokonaan omaa) useampaan vuoteen. Nyt näyttäisi pato murtuvan sitten ihan urakalla ja tulossa on aika montakin tekelettä. Niitä jäätäköön siis odottamaan.
On muuten pakko huomauttaa, että hitsin hyvä biisi tuo postauksen otsikko.
Rispektiä, mään!
Tietysti, enhän minä huonoon kappaleeseen voisi viitata (paitsi haukkuakseni, mutta sitten en varmaan käyttäisi sitä otsikkona).
Lienee oma suosikkini Superunknown-kiekolta.
Lähetä kommentti