Minne katosi päivät

Joitain päiviä ei tule muistelleeksi sitten, kun ikäloppuna kolmekymppisenä kutoo villakoiria kiikkustuolissaan. Tämä oli sellainen päivä.

Huonosti nukuttujen öiden, töistä ja kaikesta muustakin kumpuavan v*tutuksen ja kymmenen tunnin toimistossa istumisen päälle saa niskaansa vielä huonon omantunnon, kun jättää kauniin kesäillan käyttämättä (no, ainakin ulkoilun osalta) ja istuu sen sijaan kotona liian väsyneenä edes hengittämään. Voisin kirjoittaa itselleni muistiin ohjeen mennä aiemmin nukkumaan ja yrittää olla ajattelematta yhtään mitään enää vaakatasoon päästyäni, mutta korvan takana on vastaavia ohjeita jo enemmän kuin pyitä oksalla, ja silti ei vain mene jakeluun.

Nettisarjiksia ja blogejakin voisin taas lukea, etteivät vallan pääsisi kuromaan hirvittävää etumatkaa, mutta ehtii ne varmaan selata sitten seuraavassakin elämässä. Täältä tÄÄÄH

Shiver me timbers!

Joskus ihmiset sanovat, että asioita saa paremmin aikaan, kun niitä vain alkaa tehdä pitkän ja hartaan aikomisen sijasta. Päivän tai kahden henkisen valmistautumisen jälkeen kokeilin moista tänään. Ja herraisä, sehän toimii! Kaikkea se vanha kansa keksiikin, kun vanhana pysyy... tai jotain.

Kaikenlaisen siivoamisen ja muun kodin järjestelyn välttäminen oli onnistunut jo viikkoja, mutta lopulta vallihautani alligaattorit määkivät nälkäänsä sellaisella volyymilla, että toimeen oli tartuttava. Tein 20 kohdan toimintasuunnitelman päivää varten, ja kuohitun paviaanin vimmalla aloin suorittaa listaani jo ennen puoltapäivää.

Päivä alkaa kääntyä pimeäksi yöksi ja lepakot tapulissa jo heräillä, ja listallani on jäljellä enää neljä kohtaa (no, viides odottaa pesukoneen pysähtymistä). Ne tosin päätin jo aiemmin jättää tulevalle viikolle. Kaiken muun hyvän lisäksi ehdin harjoittaa listan ulkopuolelta nurmikolla loikoilua hyvän ystävän seurassa ja itseni nolausta biljardin (sen oikean, ei taskuversion) nimissä — jälkimmäistä tosin ilman todistajia, mikä hyvän tuurin piikkiin pistettäköön.

Ja kiinnostaako ketään? Ehkei, mutta se taas ei minua kiinnosta. Minun elämässäni tämä on jo jännittävämpää kuin Dynastian uusintojen katsominen karvahattu päässä. Seuraavaan kirjoitukseeni keksin jo jotain oikeaa sanottavaa. (No, itse asiassa en.)

English Summer Rain

Hajanaisia ajatuksia arktiseen kesäyöhön:

Kesäkuu oli ensimmäinen kokonainen (kalenteri)kuukausi tämän blogin historiassa, jolloin en kirjoittanut mitään. Älkää kuitenkaan vielä juhliko, teillä vain kävi tuuri.

Olin aikeissa kirjoittaa tänne jopa pätkän fiktiota, ja raapustinkin sitä tunnin ajan muistikirjaan paikallisessa kahvilassa perinteiseen tapaan kynällä. Lopputulos vain oli niin surkeaa kuonaa, että sittemmin en ole jatkanut kirjoittamista, raapustuksen julkaisemisesta puhumattakaan. Tätä voitte jo juhlia, ei siitä kelvollista tule jatkossakaan.

Tänä kesänä olen kokeillut ensimmäistä kertaa harrastetta, jota kohtaan olin aiemmin ennakkoluuloinen — ja turhaan (siis turhaan ennakkoluuloinen, en turhaan kokeillut). Ennakkoluuloton kokeilu sai jatkoa, ja muutama päivä sitten ostin (tai tarkemmin ilmaistuna tilasin, mutta en nyt ala halkoa vähäisiä hiuksiani) jotain, minkä tuomitsin täysin tarpeettomana leluna viime syksynä: miniläppärin. Mikäli sama kokeilunhaluinen vimma jatkuu, ensi viikkoon mennessä olen polttanut ruiskuhuumeita ja ennen ensimmäisiä syyssateita olen Naamakirjassa.

Hajanaisia ajatuksia olisi varmaan enemmänkin, mutta ne taitavat toistaiseksi olla liiankin hajanaisia ollakseen taltutettavissa blogikirjoitukseen. Ja täytyyhän sitä jotain sanottavaa säästää elokuullekin.