Tänään päivällä autoin erästä jotakuinkin tuntematonta ihmistä pienessä askareessa lyhyen neuvon muodossa, ja sain vastineeksi kiitokset. Seurannut — minulle täysin vieras — olotilani sai minut huolestumaan ja lähtemään jo kohti lääkekaappia, kunnes tajusin vain olevani tyytyväinen ja kokevani hyvää oloa. (Ei se nyt mitään euforiaa sentään ollut, joten kenenkään ei tarvitse tosissaan huolestua vointini puolesta.)
Istahdin välittömästi samettiseen nojatuoliini, vedin nimikkotohvelini (via Alcinoe) jalkaani ja nostin piipun huulilleni alkaen miettiä fallossymbmahdollisia syitä tällaiseen vieraaseen reaktioon. Tulokset olivat hätkähdyttäviä ja mullistavat maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme kuin omat taskumme.
Eksaktin tieteenalan kunnioitettuna edustajana päätin käydä läpi koko tapahtumien ketjun. Kaikki oli siis alkanut pienestä, viattomasta avun tiedustelusta, johon olin jossain tilapäisessä mielenhäiriössä vastannut, vaikka luvassa ei rahallista korvausta ollutkaan. Neuvoni avitettua henkilöä hieman eteenpäin hän kiitti. Tällainen reaktio vapautti ilmeisesti endorfiiniryöpyn jostain kehoni syövereistä ja lähetti sen kohti haarojpäätäni, jotta aivoni saisivat siitä nauttia. Ja nehän nauttivat.
Näitä tapahtumaketjun käänteitä mielenkiintoisempi tutkimuskohde on kuitenkin moisen ilmiön mahdollisten seurausten arviointi. Tämähän tarkoittaa sitä, että olen kovin helposti manipuloitavissa positiivisen palautteen avulla. Ja kuten kaikki (toivottavasti) tietävät, oman minäkuvan rakentaminen toisten ihmisten mielipiteiden perusteella on heikkoutta, johon kenenkään ei tulisi sortua. Toisten ihmisten hyväksynnästä ja päähäntaputtelusta riippuvainen yksilöhän on vapaa kuin pala sanomalehteä lintuhäkin pohjalla.
Niin että putkeen menee. Taas.
Vaikka nopeasti ajatellen vaikuttaisi siltä, ettei tilanteesta löydy yhtäkään lohduttavaa seikkaa, sellainen saattaa kuitenkin olla havaittavissa. Voin nimittäin todeta, etten ainakaan todennäköisesti ole näistä uusista löydöksistä huolimatta kissaeläin; elämäni edellytyksiin kuuluvat nimittäin kiitosten lisäksi myös oluen, jääkiekon ja formuloiden pyhä kolminaisuus.
Toisaalta voi miettiä, onko se mitenkään hyvä asia. Feliinityyppisenä eliönä kun voisi olla vaikka kuinka hauskaa.
(Kuva: Leonardo da Vincin [toinen] tutkielma pääkallosta)
maanantai 3. maaliskuuta 2008
Without You I'm Nothing
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
:D
Toisaalta, ajattelepas millaiset näkymät lintuhäkin pohjalla olevalla sanomalehden palalla on. :p
Sari
En kyllä tunne kovin montaa kissaeläintä, joka olisi päähäntaputtelusta (masurapsutteluista kylläkin) ja etenkään kenenkään hyväksynnästä riippuvainen.
Tarkoitit varmaankin koiraa. ;)
Kyllä jonkinlainen ainakin lokaali, jollei globaali, optimi voisi löytyä jos jalostaisi itsestään kaljaa juovan ja kitaraa soittavan kissan. Hieman tekemistä siinä toki on, kun karvaa ei ole suuremmin muualla kuin päässä ja varsinkin venyttelyharjoituksiin pitäisi panostaa tosissaan.
Operaation vaikeutta ei kannata kuitenkaan liioitella, koska toinen puoli konseptista on jo varsin hyvin hallussa, etenkin oluenjuonnin osalta.
Sari,
toki on suorastaan kadehdittavaa, jos päivittäinen agenda koostuu pääosin tipujen bongailusta. Veikkaan kuitenkin, että sanomalehden paloilla on muuten aika huonot luontaisedut, eivätkä työn hyvät puolet oikein riitä korvaamaan niitä huonoja puolia.
Tiina,
taas minua on huijattu! Ainoa peruskoulun biologian tunneilta muistamani asia on nimenomaan se, että kissat elävät kiitoksella. Jos sekään ei pidä paikkaansa, maailmaltani putoaa pohja. Ja se on aika vakava asia, jos kokee olevansa pohjalla.
Koirien opetettiin elävän Sertillä, mutta ehkä nyt on syytä kyseenalaistaa sekin opetus. Jatkossa tutkin siis tuota sinun julki tuomaasi vaihtoehtoa yhtenä mahdollisuutena.
Villez,
ei näillä heuristiikoilla globaaleja optimeita löydykään, joten tyydyn lokaaleihin. Rajauksesta huolimatta tilanne vaikuttaa huolestuttavalta; soitan kitaraa vielä huonommin kuin juon kaljaa, ja ilman rukkia kehrääminenkin on osoittautunut toivottoman hitaaksi. Näihin alueisiin täytynee kuitenkin panostaa ainoina vaihtoehtoina, kun karvaa ei tosiaan kasva kuin naamassa ja kämmenissä eikä hännänkään kasvu ole edistynyt toivotulla tavalla.
(Ja ennen kuin joku taas alkaa aivan yllättäen pervoilla kommenteissaan, todettakoon, että "häntä" ei nyt ole tässä mikään freudilainen lipsahdus tai muukaan rivous.)
Vuuhuuu! *viuhahdus*
Yllytyspervo.
Lähetä kommentti