Suuren Pupun kunniaksi vietettävä pakanajuhlapyhä ei tietenkään ole minun osaltani sisältänyt minkäänlaisia sukulointeja, koska aika ei vain sellaisiin riitä. Sen verran päätin kuitenkin löysäillä, että lähdin perjantaina virkistäytymään ystäväni kanssa tuoreehkon musikaalin yönäytökseen. Eipä sekään ihan niin suoraviivaisesti mennyt kuin olin kuvitellut. Ottaessamme lievästi vauhtia eräässä juottolassa pöytäämme eksyi naishenkilö, joka pyysi minua olemaan edes yhden illan hänelle joku muu. No, ehkeivät asiat menneet ihan kuin elokuvissa, mutta melkein niin kuin Juicen Syksyn sävel -kappaleessa siis ainakin. Valitettavasti tai onneksi oikeakin henkilö löytyi, joten jäimme odottelemaan elokuvan alkua jälleen kahden ystäväni kanssa. Tosin tovi ennen elokuvan alkua ystävänikin joutui lähtemään (painavista perhesyistä, eli täysin ymmärrettävästi) muualle.
Koska minulla oli käsissäni sitten kaksi jo maksettua leffalippua, ajattelin käyttää edes toisen niistä hyödyllisesti ja menin kuuden muun ihmisen seuraksi pimeään saliin katsomaan viihdettä. Hilpeä tuotos. Tosin omaa asennetta täytyy sikäli ihmetellä, että vaikka olin saanut useampiakin erityisiä varoituksia juuri tämän kyseisen elokuvan laulupainotteisuudesta, onnistuin silti yllättymään siitä, kuinka paljon siinä laulettiin. Mikäs musikaali se sellainen on, missä lähes kaikki vuorosanat lauletaan? Mitähäh? Kaikkea ne nykyään keksivät.
Eilen tarjoutui jälleen tilaisuus katsoa taikalaatikosta 21 grammaa, joka on maannut katsomattomana edellisestä esityskerrastaan lähtien (eli jotakuinkin puolitoista vuotta) digiboksin levyllä. En minä sitä vieläkään katsonut, kun juutuin seuraamaan jotain tuikituntematonta ja pari kertaa jo näkemääni fantasiaeeposta toiselta kanavalta. Näkeehän ne Grammat varmaan sitten joskus levyltä... Sitä paitsi eihän tuollaisten ikuisuusprojektien kanssa ikinä kannatakaan hötkyillä.
Palaakaan suklaata en ole turpaani puputtanut, puhumattakaan rairuohon tai muun heinän polttamisesta. Pistääkseni suuhuni edes jotain erityisen pyhiin sopivaa heitin tovi sitten lasagneten uuniin. Samalla totesin, että metallinen soppakauhani on näemmä muuttanut kaikessa hiljaisuudessa pois luotani jättäen jälkeensä vain jonkin muovisen rimpulasukulaisensa (jolla murkinan lappaminen vuokaan toki onnistui ihan hyvin). Niin se elämä muuttuu.
Lopuksi, ihan vain pyhien kunniaksi, leppoisa pupuvideo, jota ilman elämämme olisi varmasti täysin turhaa ja merkityksetöntä.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
How to Disappear Completely
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hehe, mukava kuulla että sinäkin selvisit Suuren Pupun juhlasta. Olin viime viikolla katsomassa tuota samaista musikaalia, mutta minua siinä järkytti se mieletön viiltely ja verellä mässäily. Rakastan Corps Bridea ja muitakin Burtonin leffoja yli kaiken, enkä niiden perusteella osannut odottaa kuitenkaan ihan niiiin raakaa leffaa.
Juhlasta tuli selvittyä, mutta ensimmäinen päivä sen jälkeen oli aivan yhtä Helvettiä. Tänään ei olisi pitänyt nousta sängystä lainkaan.
Mutta jooh, se veren ylenmääräinen suihkuaminen ei minusta oikein toiminut. Se oli niin keinotekoisen oloista, että ei siinä mitään yököttelyfiiliksiä tullut, mikä oli toisaalta ehkä hyväkin juttu.
Suurimman osan Burtonin leffoista nähneenä voin todeta yllättyneeni ehkä eniten nähdessäni Sleepy Hollow -rienan ensimmäistä kertaa. Se oli aiempiin tuotoksiin verrattuna aika paljon armottomampi. En tiedä, onko se juuri siksi yksi ehdoton Burton-suosikkini.
Bunnies have only one reputation:) (tai Ilkka Kanervalla). Herkkää, herkkää...
Kyllä se video kieltämättä vihjasi, mihin pitkäkorvien maine perustuu. Ulkoministerin maineen osalta meidän lienee luottaminen tekstiviesteihin, joita useampikin lehti auliisti julkaisee.
Lähetä kommentti