If It Be Your Will

Joskus sitä vain räpiköi kiinni itsessään. Oman onnensa eteen asettaa kaikki löytämänsä esteet, ja vielä pyytää naapurin mukaan etsimään lisää. Ja oikeastaan kyse on siitä, että kannattaisi vain kerrankin vastata myöntävästi, tai ainakin pidättäytyä kieltäytymästä.

Mutta eihän sellainen käy laatuun. Sellainen olisi päätöksen tekemistä, ja siinä minä en ole hyvä. Ehkä voisin ollakin, jos sitä kokeilisin, mutta en kokeile. En oikeastaan ikinä.

Päinvastoin, minä vältän päätösten tekemistä aina viimeiseen asti. Töissä uskallan sanoa vankasti mielipiteeni johonkin asiaan, jos olen siitä aivan varma ja se kestää kuinka kriittisen tarkastelun tahansa. Mieluummin annan päätökseni tai työni jäljet jollekin muulle, jotta hän voi ne hyväksyä (ja mieluiten ottaa niistä myös lopullisen vastuun).

Kuten tarkkanenäisimmät katsojani ovat jo varmaan kuulleetkin, en ole erityisen uskonnollinen ihminen. En kysy neuvoa jumalilta, koska kiinnostukseni mytologisiin olentoihin on kovin pinnallista ja uskoni niihin sangen epäröivää, ellei peräti täysin kieltävää. Vankkumattoman uskoni horoskooppeihin jokainen voi itse todeta. En siis oikein pysty pohjaamaan päätöksiäni isompiin auktoriteetteihin ja piiloutumaan sellaisten selän taakse (josko horoskoopeilla kovin kummoista selkää olisikaan).

Joskus taannoin keksin kuitenkin tavan kiertää tätä rajoitetta: minä heittelin vähäpätöisten valinnan hetkien edessä kolikkoa. Kyllä, toistan: heitin kolikkoa. Minä, joka olen saanut kuulla ihan korkeakoulutasoisen opetuksen muodossa, kuinka kyseessä on lopulta satunnainen ilmiö, jonka tuloksen todennäköisyys on teoriassa aivan tarkasti ennustettavissa. Puolustuksekseni sanottakoon, että heittelin kolikkoa ilmaan aina lähinnä saman kysymyksen edessä lauantai-iltaisin: "Lähteäkö tänään baariin vai ei?" Ehkä johtui täysin annetuista vaihtoehdoista, että yleensä seurattuani kolikon antamaa neuvoa (kumpi ikinä se olikin) olin tyytyväinen sen "päätökseen", mikä tietysti kannusti nakkelemaan maksuvälinettä ilmaan jatkossakin. (En minä siihen touhuun silti mitenkään koukkuun jäänyt, ja kokaiinin avulla siitä oli ihan helppo päästä eroon.)

Itsessään tuo olisi kovin harmiton, joskin ehkä nolo tapa (jos sitä nyt tavaksi voi edes sanoa). Jos nyt kuitenkin alan analysoida itseäni puhki, niin kaipa voisin nähdä siinäkin kovaa hinkua olla tekemättä itse päätöksiä vaan antaa ne jonkin toisen — tässä tapauksessa modernin oravannahan — käsiin.

Kaipa tämän kaiken voisi selittää vastuun pakoiluna. Tosin se ei kuulostaisi lainkaan imartelevalta minun kannaltani, joten jätän selittämättä ja syytän sen sijaan kärpässieniä. Tästä pohdiskelusta voi muutenkin vetää ainakin sen johtopäätöksen, että oman itseni analysointi on syytä lopettaa mitä pikimmiten ja keskittyä vaikka pubitikan heittoon.

Niille hiton kärpässienille haluan nyt kuitenkin uhmaikäni alkutaipaleella saattaa tiedoksi seuraavaa: nyt minä olen päättänyt ottaa riskin ja kantaa vastuun sen seurauksista, ja ihan piruuttanikin nautin siitä.


(I Love You But I've Chosen Darkness: The Owl)