Miettiessäni tätä blogia nykyään koen sen olevan yhä enemmän
ja enemmän turvonnut ja kulahtanut kuten Elvis Vegas-
vuosinaan - tosin valitettavasti ilman epäterveellisiä
juustohampurilaisia ja kirkuvia tyttöjä. Pohdin (ja häpeän)
viimeisimpiä kirjoituksiani, jotka ovat olleet pakonomaista
änkyttämistä ihan hiljaisuuden rikkomiseksi, enkä pidä
sieluni kieroissa silmissä näkyvästä kuvajaisesta lainkaan.
Lienee siis korkea aika saattaa tämä netin pimeä nurkkaus
armeliaasti saunan taakse.
Kirjoitusintoni on toki heilahdellut jo monta kertaa
aiemminkin. Ennen ajattelin, etten ota kirjoittamisesta
paineita vaan annan blogini maatua tarvittaessa vaikka monta
kuukautta, jos inspiraatio ei iske (enkä edes kirjoita enää
yhtään metabloggausta siitä, kuinka en keksi mitään
sanottavaa). Viime kuukausina olen kuitenkin huomannut
taipuvani sittenkin suoltamaan kamalaa tuubaa verkon
bittiaalloille jonkinlaisen velvollisuuden nimissä.
Ja se ei vain käy päinsä. Minusta blogin pitää palvella
kirjoittajaa eikä toisin päin.
Siispä irrotan kituvan ajatusteni kaatopaikan letkuistaan.
Ero tapahtuu yhteisestä tahdosta ja perustuu aatteellisiin
erimielisyyksiin. Me vain kasvoimme erillemme. Tapahtumaan
ei liity dramatiikkaa ja ajattelin tuoda asian julki vain,
jotta RSS-lukijoita käyttämättömätkin vieraat osaisivat
lopettaa näillä nurkilla poikkeamisen. (Hah, kunhan
lämpimikseni valehtelen; minähän rakastan ylidramaattisia
elkeitä yli kaiken, ja suorastaan elän niistä.)
Edellisellä kerralla kirjoitustaukoni taisi kestää huimasti
viikon tai kaksi. Tälläkin kertaa varaan itselleni oikeuden
palata maisemiin jossain muualla, vaikka tunnin päästä jos
mieli tekee. Jos niin käy, voisin ehkä kuitenkin olla
edellistä "paluutani" omaperäisempi ja alkaa kirjoittaa
vaikka neuleblogia.
ja enemmän turvonnut ja kulahtanut kuten Elvis Vegas-
vuosinaan - tosin valitettavasti ilman epäterveellisiä
juustohampurilaisia ja kirkuvia tyttöjä. Pohdin (ja häpeän)
viimeisimpiä kirjoituksiani, jotka ovat olleet pakonomaista
änkyttämistä ihan hiljaisuuden rikkomiseksi, enkä pidä
sieluni kieroissa silmissä näkyvästä kuvajaisesta lainkaan.
Lienee siis korkea aika saattaa tämä netin pimeä nurkkaus
armeliaasti saunan taakse.
Kirjoitusintoni on toki heilahdellut jo monta kertaa
aiemminkin. Ennen ajattelin, etten ota kirjoittamisesta
paineita vaan annan blogini maatua tarvittaessa vaikka monta
kuukautta, jos inspiraatio ei iske (enkä edes kirjoita enää
yhtään metabloggausta siitä, kuinka en keksi mitään
sanottavaa). Viime kuukausina olen kuitenkin huomannut
taipuvani sittenkin suoltamaan kamalaa tuubaa verkon
bittiaalloille jonkinlaisen velvollisuuden nimissä.
Ja se ei vain käy päinsä. Minusta blogin pitää palvella
kirjoittajaa eikä toisin päin.
Siispä irrotan kituvan ajatusteni kaatopaikan letkuistaan.
Ero tapahtuu yhteisestä tahdosta ja perustuu aatteellisiin
erimielisyyksiin. Me vain kasvoimme erillemme. Tapahtumaan
ei liity dramatiikkaa ja ajattelin tuoda asian julki vain,
jotta RSS-lukijoita käyttämättömätkin vieraat osaisivat
lopettaa näillä nurkilla poikkeamisen. (Hah, kunhan
lämpimikseni valehtelen; minähän rakastan ylidramaattisia
elkeitä yli kaiken, ja suorastaan elän niistä.)
Edellisellä kerralla kirjoitustaukoni taisi kestää huimasti
viikon tai kaksi. Tälläkin kertaa varaan itselleni oikeuden
palata maisemiin jossain muualla, vaikka tunnin päästä jos
mieli tekee. Jos niin käy, voisin ehkä kuitenkin olla
edellistä "paluutani" omaperäisempi ja alkaa kirjoittaa
vaikka neuleblogia.
