Katselin juuri tuoreimman jakson Flashforward-sarjaa digitaalilaatikon levyltä ja minua haukotuttaa. Haukotteluun on toki aivan muu, oikea syykin, mutta tässä teatraalisen dramaattisessa mielessä se nyt liittyy kyseiseen ohjelmaan.
Sarjan lähtökohta on siedettävän mielenkiintoinen ja sitä kovasti hypetettiin, joten päädyin sitä seuraamaan. (Sitä paitsi Sonya Walger on söötti ja tuoreimmassa jaksossa oli suoria viittauksia lepakkoseksiin.) Välähdyksen näkeminen tulevaisuudesta on mielenkiintoinen ajatusleikki ja muutamia sarjassa esiintyviä visioita seuranneena tulee kieltämättä itsekin uteliaaksi siitä, mitä itse näkisi edessään puolen vuoden päässä. Loppujen lopuksi vastaus tosin on niin selvä ja tylsä, että hetkeä pitempi pohdinta aiheuttaa haukottelun lisäksi masennusta.
Se, mikä minua sarjassa kuitenkin riipii, on itsestäänselvienkin kysymysten ja kokeilujen ohittaminen. Toki on jännittävää seurata, miten mallikatalogista kaapatut agentit tutkivat hikikarpalot otsallaan valvontakameran kuvaa tavaratalon rullaportaista ja Ingustaniassa ryhmäpaleltumisen kokeneita murmeleita, mutta väläysten toteutumisen vääjäämättömyys olisi kai aika helppo todistaa pienten kokeiden avulla. Tosin tekisihän se sarjasta tylsän, jos jo toisessa jaksossa oltaisiin päädytty jonkinlaiseen lopputulokseen. Vaikka filosofia onkin mielestäni ajantäytettä, jota voi harrastaa sähkökatkon vaiennettua oikeat viihteen lähteet, voisi pieni ripaus olla ihan paikallaan TV-sarjassakin. Mutta ilmeisesti ketään sarjan hahmoista ei sitten kiinnosta, onko omalla kohdalla nähty väläys vedenpitävä todiste oman elon jatkumisesta, vaikka päättäisi lähteä nenäänlyöntikisaan junan kanssa.
Jotta postauksessani olisi myös järjellistä sisältöä, ohessa yksi versio sarjan mainoksissa pyörineestä kipaleesta. (Alkuperäisversio kuulosti liian 80-lukulaiselta, joten valitsin tämän.)
maanantai, 8. helmikuuta 2010
Salamana eteenpäin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Se sarjan hypetys ja ylimainostus pilasi multa ton Mad World -kappaleen ihan kokonaan. Ehkä mä pystyn kuuntelemaan sitä joskus parin vuoden päästä taas.
En ole ihan kauhean intensiivisesti seurannut sarjaa, mutta vähän ärsytti yhdessä jaksossa kun se joku ukko halusi alkaa tutkia niiden varisten kuolemista ympäri maailmaa ja joku akka siinä vieressä hoki ihan liiallisuuksiin asti, että "hei ketä kiinnostaa", vaikka oli aika ilmeistä, että nää varikset oli justiinsa tosi tärkeä juttu kupletin juonen kannalta.
Minulta kappaleen pilaantuminen johtuu lähinnä siitä, että ihmiset tuntuvat nyt mainitsevan sen esittäjäksi useimmiten jonkun turhaakin turhemman Idols-"tähden" ja alkuperäisesittäjäksikin mainitaan kovin usein Gary Jules. Pitäkää cover-tunkkinne.
Joo, sarja ei oikein vakuuta logiikallaan. Minua tosiaan ihmetyttää eniten se, että jokukin hahmoista pitää täysin varmana omaa kuolemaansa, koska ei välähdyksen aikana nähnyt mitään, mutta silti hän ei ilmeisesti oleta muiden olevan kuolemattomia seuraavat puoli vuotta sillä perusteella, että he jotain näkivät.
Tuohan taitaakin olla aika suolesta koko sarja, kun hieman miettii. Kaikenlaista kökköä sitä...
Lähetä kommentti