Boys Don't Cry, pt. II

Joskus sitä lähes lupailee itselleen parantavansa — tai ainakin järkevöittävänsä — toimintaansa. Turhaan.

Tällä kertaa kysymykseen "Mitenkäs työskentely?" tuli vastattua "Eipä tuo tauti ole menoa hidastanut viimeiseen kuukauteenkaan" ja niin sitä tänäänkin tuli istuttua tunnollisesti sorvin ääressä, joskin sitten lääkittynä.

Rehellisyyden nimissä on kyllä todettava, että moinen pikkuvaiva ei tällä kertaa todella olekaan menoa hidastanut. Vitutus sitten sitäkin enemmän, mutta se on toinen tarina.