(S)he's Lost Control

Minua risoo aika lailla se, kun asiat eivät suju elämässä suunnitelmieni mukaan. Ei, vaikka kuinka olisin tehnyt järjestelyjä ja nähnyt vaivaa etukäteen. Aina pitää jonkun/jonkin pistää pyy pivosta rattaisiin ja saada homma kaatumaan jollain tavalla. Kuinka vaikeaa se muka on koko muulle maailmalle mennä minun huolella tekemieni piirustusten mukaan?! Mitä? Häh? (Prkl.)

Joku pinnallinen ihminen voisi saada minusta käsityksen, että olen kontrollifriikki. Moiset johtopäätökset ovat käsittämättömyydessaan eriskummallisia ja varsin hämmentäviä. En todellakaan ole! (Jos olette eri mieltä, voitte jättää mielipiteenne kommenttilaatikkoon parittomina arkipäivinä klo 10.14 ja 10.17 välillä, lähettäen kopion kommentista myös sähköpostilla. Muulloin tulleita vastaväitteitä ei huomioida muuten kuin hymähdysten ja/tai räkäisen naurun muodossa.) Minä vain satun pitämään järjestyksestä ja vihaamaan useimpia yllätyksiä. Saatan siis olla hivenen järjestelmällinen, mutta en muuta.

Tänään aamulla elämä kolhi taas oikein olan takaa. Kun ostan kaupasta ns. kaksiosaista leipää, vaikkapa nyt erään kotimaisen kaupungin nimeä kantavan valmistajan ruispaloja, heitän ne yleensä aika pian pakastimeen. Sitä ennen revin leipien puoliskot käsin irti toisistaan, jotta voisin ne sitten pakkasesta ottaessani jakaa kahteen osaan ennen leivänpaahtimeen heittämistä ja lämmittää niitä kerralla pari minuuttia. No, eivätkös ne pirun nilviäiset ole kuluneen viikon jokaisena aamuna olleet niin toisiinsa kiinni jäätyneitä, että minun on ollut pakko lämmittää koko kimpaletta ensin minuutin ajan, että olen saanut ne rakastavaiset erotettua ja joutunut sitten lämmittämään niitä uudestaan erillään. Eihän tämä ole ihmisarvoista elämää! Joutua nyt lämmittämään leipänsä kahdessa erässä... Kun vielä teenkeittimeni tippalukko toimii ihan miten sattuu (eli ei käytännössä toimi), ei viikonlopun aamupalassa ole maalaisromantiikasta tietoakaan.

Elämä on julmaa ja maailma kylmä.

(Kuva: Leonardo da Vincin tutkielma pääkallosta)