Fix Me Now

Olen joskus kuvitellut olevani looginen eläin. Opinnot ja työ ovat varmaan vain vahvistaneet moista uskoa, ne kun ovat aiheiltaan kovin loogisina pidettyjä. Joskus — ja voisin sanoa, että aivan liian usein — sitä kuitenkin huomaa olevansa moisessa uskossa täysin harhaoppinut pakana. Voisin yrittää kiteyttää tämän havainnon herättämät tuntemukset sanoiksi, mutta äidinkielestänikin loppuisivat kirosanat kesken ennen kuin saisin välitettyä ajatukseni lukijakunnalleni. Siispä tyydyn lainaamaan jonkun muun sanoja.

"You can plan all you want to. You can lie in your morning bed and fill whole notebooks with schemes and intentions. But within a single afternoon, within hours or minutes, everything you plan and everything you have fought to make yourself can be undone as a slug is undone when salt is poured on him. And right up to the moment when you find yourself dissolving into foam you can still believe you are doing fine."

- Wallace Stegner     

Joskus olen loputtoman kateellinen roboteille.

Big Empty

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että elämä on kuin palapeli, jossa on suurin osa paloista hienosti omilla kohdillaan (erityisesti ehkä kaikki reunat kasassa), mutta keskellä puuttuu puolikkaan pöydän kokoinen pala, mikä pilaa koko kokonaisuuden? (Kyseessä oli oikeastaan retorinen kysymys, mutta toki tähän saa vastatakin. Tai miksei johonkin muuhunkin, jos tämä oli liian vaikea kysymys.)

Joskus sitä jopa löytää jotain sen suuren palasen kaltaista, ja ehkä vähän viilailleen pala sopii paikoilleen toviksi. Joskus palalla ei ole edes juurikaan yhteistä muun kokonaisuuden kanssa, mutta sen runnoo tyhjälle paikalle väkisin. Ja vaikka sitä kuinka yrittäisi pitää mielessä, että pala ei ole (eikä ole koskaan ollut) sopiva, sen tippuminen irti vitharmittaa kovasti.

Minä olen paasannut tästä samasta aiheesta ennenkin vaikka kuinka monesti, mutta yhä sama asennevamma roikkuu selässäni ylensyöneen apinan tavoin; onnellisuus ei vain synny siitä, mitä minulla on, vaan keskityn puuttuviin asioihin ja annan puutteiden olla onneni tiellä. Ja sitten kuljen suu mutrussa päivät pääksytysten aina maailman tappiin saakka. Rasittavaa, mutta ehkä en tosissani edes tahdo tästä asenteesta eroon, kun en sille lopulta kuitenkaan tee mitään. No, ehkä joskus vähän yritän, mutta lopulta saan kuitenkin taas selitellä TV-kameroille, kuinka oli vähän vastatuulta, tankkaus ei mennyt ihan nappiin ja ylikuntokin vaivaa.

Noh, ehkä tämä riittää epämääräisestä jauhamisesta ja semisynkistelystä. Loppuun piristävää tanssimusiikkia, joka saa taatusti pikkujouluissa joka tontun villiksi ja jokaisen jalat väpättämään.


(The Cure: Apart)

(S)he's Lost Control

Minua risoo aika lailla se, kun asiat eivät suju elämässä suunnitelmieni mukaan. Ei, vaikka kuinka olisin tehnyt järjestelyjä ja nähnyt vaivaa etukäteen. Aina pitää jonkun/jonkin pistää pyy pivosta rattaisiin ja saada homma kaatumaan jollain tavalla. Kuinka vaikeaa se muka on koko muulle maailmalle mennä minun huolella tekemieni piirustusten mukaan?! Mitä? Häh? (Prkl.)

Joku pinnallinen ihminen voisi saada minusta käsityksen, että olen kontrollifriikki. Moiset johtopäätökset ovat käsittämättömyydessaan eriskummallisia ja varsin hämmentäviä. En todellakaan ole! (Jos olette eri mieltä, voitte jättää mielipiteenne kommenttilaatikkoon parittomina arkipäivinä klo 10.14 ja 10.17 välillä, lähettäen kopion kommentista myös sähköpostilla. Muulloin tulleita vastaväitteitä ei huomioida muuten kuin hymähdysten ja/tai räkäisen naurun muodossa.) Minä vain satun pitämään järjestyksestä ja vihaamaan useimpia yllätyksiä. Saatan siis olla hivenen järjestelmällinen, mutta en muuta.

Tänään aamulla elämä kolhi taas oikein olan takaa. Kun ostan kaupasta ns. kaksiosaista leipää, vaikkapa nyt erään kotimaisen kaupungin nimeä kantavan valmistajan ruispaloja, heitän ne yleensä aika pian pakastimeen. Sitä ennen revin leipien puoliskot käsin irti toisistaan, jotta voisin ne sitten pakkasesta ottaessani jakaa kahteen osaan ennen leivänpaahtimeen heittämistä ja lämmittää niitä kerralla pari minuuttia. No, eivätkös ne pirun nilviäiset ole kuluneen viikon jokaisena aamuna olleet niin toisiinsa kiinni jäätyneitä, että minun on ollut pakko lämmittää koko kimpaletta ensin minuutin ajan, että olen saanut ne rakastavaiset erotettua ja joutunut sitten lämmittämään niitä uudestaan erillään. Eihän tämä ole ihmisarvoista elämää! Joutua nyt lämmittämään leipänsä kahdessa erässä... Kun vielä teenkeittimeni tippalukko toimii ihan miten sattuu (eli ei käytännössä toimi), ei viikonlopun aamupalassa ole maalaisromantiikasta tietoakaan.

Elämä on julmaa ja maailma kylmä.

(Kuva: Leonardo da Vincin tutkielma pääkallosta)

It Could Be Sweet

Vaikka vuosi ei vaihtunutkaan aivan yhtä kiehtovissa merkeissä kuin pari vuotta sitten, se alkoi kuitenkin lupaavasti; vuoden ensimmäisen tunnin sisällä kaksi koiraa ja kaksi kissaa — lukuisten nuorten naisfanieni lisäksi, tietysti — hakeutui rapsutettavakseni. Rohkaiseva, joskin myös ällösöpö ja varmasti harhaanjohtava alku vuodelle. Tästä on hyvä jatkaa (alaspäin).

Rapsutusten jälkeen katsoin varjoissa lymyilevää tulevan vuoden antia. Kovin selvästi en mitään pienessä tinassa nähnyt, mutta jotain kuitenkin. Uudenvuodenlupaukset ovat "so last year", samoin kaikenlaisten tavoitteiden asettaminen. Siispä ajattelin miettiä, mitä kaikkea loppuneena vuonna kokemaani voisin vältellä alkaneen aikayksikön kuluessa. Nämä eivät siis ole lupauksia — sillä mitään en lupaa, enkä tee — vaan enemmänkin suuntaa-antavan toivomuslistan osasia.

Muutto

Muutot ovat rasittavia. Vaikka ne ovat yleensä askeleita parempaan, niihin liittyy myös turhan paljon järjestelytoimituksia. Viime vuoden alussa muutin tavallaan parikin kertaa (joskin ensimmäinen kerta taisi tapahtua enimmäkseen jo juuri ja juuri edellisen vuoden puolella), mikä riitti vähäksi aikaa. Ellei siis lottovoitto (muu kuin Suomeen syntyminen) iske kirkkaalta taivaalta, minä asutan ainakin seuraavat n. 400 päivää nykyistä lukaaliani.

Siviilisäädyn "puolivirallinen" muutos

Tätä kokeilin niin ikään kahdesti. Kummatkin näistä kerroista olivat minusta hyviä ratkaisuja, mutta täyttivät kyllä lähiaikojen kiintiöni. Uudet vastaavat muutokset taidan siis siirtää seuraavalle tuloskaudelle.

Itsensä riittämättömäksi ja täysin mitättömäksi tunteminen

Tämä oli vuonna 2007 muodissa, joten kokeilin tätäkin pari kertaa, parilla eri rintamalla. Koska kokemus on vielä rasittavampi ja pitkäkestoisempi kuin muutto, taidan jättää moisen väliin tänä vuonna. Tämä on niin passé, että vuonna 2008 täytyy keksiä jotain uutta.

Ison mörön jatkuva edellään työntäminen

Ensimmäinen teko, johon en syyllistynyt kuin kerran. Tavallaan. Mörkö nimittäin siirtyi mukana oikeastaan koko vuoden, joten eipä tuo ehkä olisi kovin moneen kertaan yhden vuoden puitteissa onnistunutkaan. Nyt peikko alkaa kuitenkin taipua tiukassa kuristusotteessani, mikä on sille hampuusille ihan oikein. (Jos ei lasketa sitä epävarmuutta, jota koen sanan "mörkö" genetiivimuodosta.)

Veren oksentaminen

Koska jokaisella hyvällä listalla on aina jotain fyysisyyteen viittaavaa aktiviteettia, ajattelin valita listalle tämänkin suorituksen. Syyt toistamatta jättämiseen (tai ainakin siihen pyrkimiseen) lienevät selvät. Joissain asioissa täytynee yrittää tunnistaa ja muistaa rajansa paremmin kuin kuluneena syksynä — mikä ei sekään tosin ole lupaus, koska lupasin ajattelin sellaisia olla tekemättä.

Näillä enon veneestä tippuneilla Jokisen eväillä taidan siis suunnata pitemmälle alkaneeseen vuoteen. Saatte varmaankin lukea — halusittepa tai ette — kuinka operaatiossa käy. Itse veikkaan, että huonosti.

(Kuva: Uudenvuoden tervehdys vuoden 1470 tienoilta)