Brave New World

Yleissivistykseni ja hienostuneisuuteni on toki maailmalla ollut aina laajalti tunnettu ja maineeni on jo kiirinyt edelläni kolmijalkaisen murmelin lailla, mutta tänä vuonna olen saavuttanut kansainvälisessä valaistumisessani aivan uuden tason; tänä vuonna olen painanut pääni tyynyyn viidessä eri pääkaupungissa ja ristiretkeni ovat hyväksikäyttäneet neljää eri maanalaista (Helsingin laskeminen mukaan molempiin tilastoihin saattaa kateellisista tuntua lähetyssaarnaukseni saavutusten liioittelulta, mutta totisesti minä sanon heille: hypätkää pituutta).

Tämän vuoden matkoistani tekee erityisen eriskummallisia se, että olen uhmannut vieraiden katujen ja kulttuurien vaaroja yksikseni, eli huonoimmaissa mahdollisessa seurassa. Olen toki uskaltanut ennenkin heittäytyä ypöyksin eksoottisille ja vaarallisille matkoille, mutta en neljää ratikkapysäkkiä kauemmas. Tämä vuosi on muuttanut kaiken (paitsi koti-irtaimistoni, joka on entisessä paikassa ja jota ennenkin olen joutunut kantelemaan ihan itse).

Yksinäisenä sutena (tai minun tapauksessani ehkä vesikauhuisena supikoirana) kulkemisessa on puolensa ja puolensa, ja ne ovat kuin saman kolikon kolme eri puolta. Toisaalta vaeltelussa on (lähes) täydellinen vapaus, eikä kenenkään tarvitse polttaa hihojansa rinnallani mitä kummallisimpien päähänpistojeni ja eläimellisen etenemistahtini takia. Toisaalta elämykset ovat kuin asuntolaina: huomattavasti parempia jaettuina. Joku älykkö on taannoin päästänyt suustaan letkautuksen, jonka mukaan jaettu suru on puolikas suru ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. En istunut lipaston matematiikan luennoilla niin pitkään, että olisimme edenneet moisen logiikan käsittelyyn, mutta sisäinen ornitologini ei voi olla nyökyttelemättä toteamusta siitä huolimatta kategoriaan "ei pöllömmin sanottu".

Tältä erää gran turismoni on takana, mutta kutsuja muille maille ja mannuille on jo jonossa — ja jossain määrin siedettävässä seurassa, joten saatan päätyä taivutelluksi siipeilemään yli maamme rajojen vielä tämän vuoden puolella. Sitä odotellessa (ja muita latteuksia, joilla voi lopettaa postauksen, kun ei enää keksi mitään sanottavaa).

(Runoiltu Heathrown lentokentällä, laskettu verkon viemäreihin kotisohvalta)

Glorious Liberation of the People's Technocratic Republic of Vinnland

Tänään on teemapäivä, jona pitäisi sanoa jotain henkevää ihmisoikeuksista. Erään kirjoituksen ja sen kommenttien innoittamana aloin itsekin pohtia, kuinka ihmisoikeudet näyttäytyvät lähiympäristössä maailman kurjimpien kolkkien sijasta. Itse pidän esimerkiksi Guantanamon kidutvankileiriä erään länsimaisen valtion häpeäpilkkuna enkä itkisi lainkaan sen perään, jos se päätettäisiin sulkea. Jos toisaalta kokisin sen asukit itselleni todennäköiseksi riskiksi, suhtautuisin asiaan varmaan eri tavalla. En minä varmaankaan haluaisi edes nikitafouganthineja naapuriini asumaan (kotimaisista rap- tai reggae-artisteista nyt puhumattakaan), jos päättää saisin. Kauas on niin kovin helppo huudella ja arvostella muita.

Ihmisoikeuksien (tai muidenkaan oikeuksien) toteutus käytännössä ei ole ihan yksinkertaista. Hieman tulkinnasta riippuen kun eri ihmisten oikeudet saattavat olla ristiriidassa keskenään, jolloin jonkun tai kaikkien oikeuksia täytyy rajoittaa. Helpoin esimerkki tästä lienee rikollisen tuomitseminen vankeuteen, jolloin poloisen liikkumisen vapautta epäilemättä rajoitetaan aika rankallakin kädellä ja tarvittaessa kättä pidemmällä. Yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan tämä on kuitenkin välttämätöntä osin sen takia, että muut saisivat nauttia omista vapaus- ja turvallisuusoikeuksistaan rauhassa.

Etenkin netin ja siellä vellovan idiotismin levittäytyessä yhä laajemmalle yhteentörmäyksiä sattuu myös sananvapauden ja syrjinnän tai yksityis- ja perhe-elämän suojan välillä. Toki sanomisistaan voi joutua edesvastuuseen, mikä oikein onkin. On kuitenkin taas hankala rajanvetokysymys, milloin joku on harjoittanut sananvapauttaan rangaistavalla tavalla. (Eikä tämä tietenkään ole mitään sen rinnalla, minkälaisessa ristiriidassa ovat minun oikeuteni solmia avioliitto ja perustaa perhe ja naisten oikeus elämään. Tai heidän liikkumisen vapautensa. Tai oikeutensa tulla tunnustetuksi henkilöinä. Tai... no, ymmärtänette yskän ja köhän.)

Vaan sitä vartenhan oikeuksia ja sääntöjä ja lakipykäliä niihin liittyen kai kirjoitetaankin; niin kauan kuin kaikki ovat asioista samaa mieltä eikä mielipiteiden ristiriitoja ole, ei moisiin tarvinne turvautua.

New Dawn Fades

Joskus asiat muuttuvat, ehkä jopa ratkaisevan lopullisesti. Joskus asiat pysyvät samoina, mutta ihmiset muuttuvat. Joskus tapahtuu molempia samaan aikaan, samassa paikassa, kenties samanlaisten jalavapuiden varjoissa. Ja joskus blogipostauksen aloitus on outoa höpinää, joka ei liity aiheeseen — tai juuri mihinkään — yhtään mitenkään. Tämä on sellainen aloitus.

Muutoksen tuulia ja vaihtuvuuden happosateita on kuitenkin ilmassa. Puolen vuoden sosiaalisesta elämästä täysin luopumisen, liikunnan täydellisen laiminlyönnin, epäterveen pikaruoan syönnin, nälänhätää ja anarkistisissejä vastaan taistelemisen, kiinalaisen vesikidutuksen ja vastoinkäymisten ylidramaattisen liioittelun jälkeen marssin tänään opinahjooni ja jätin osaamattomuuteni kirjallisen osoituksen sinne tarkastusta varten. En ikinä tunne iloa tai onnea, mutta jos tuntisin, olisin nyt varmaan melkoisen euforian vallassa.

Tänään illalla voin röhnöttää silmät puoliummessa sohvalla ja katsoa aivojen tylsyttimestä peräkkäin Life on Marsin ja Hädän hetkellä -sarjat pelkäämättä, että minun pitäisi ehdottomasti tehdä jotain aivan muuta. Vaikka LoM on kuulemma silvottu Brittein saarten ulkopuolella katsomiskelvottomaksi tekijänoikeudellisten syiden takia, minä en siitä välitä. Minä olen nyt vapaa. Vapaa! (Kuvitelkaa demonista naurua tähän.)

Minun tuurillani tosin jään todennäköisesti bussin alle ennen kuin pääsen töihin, tai vielä todennäköisemmin matkalla kotiin uuvuttavan työpäivän jälkeen.

(Kuva: Eugène Delacroix: La liberté guidant le peuple)

Without You I'm Nothing

Tänään päivällä autoin erästä jotakuinkin tuntematonta ihmistä pienessä askareessa lyhyen neuvon muodossa, ja sain vastineeksi kiitokset. Seurannut — minulle täysin vieras — olotilani sai minut huolestumaan ja lähtemään jo kohti lääkekaappia, kunnes tajusin vain olevani tyytyväinen ja kokevani hyvää oloa. (Ei se nyt mitään euforiaa sentään ollut, joten kenenkään ei tarvitse tosissaan huolestua vointini puolesta.)

Istahdin välittömästi samettiseen nojatuoliini, vedin nimikkotohvelini (via Alcinoe) jalkaani ja nostin piipun huulilleni alkaen miettiä fallossymbmahdollisia syitä tällaiseen vieraaseen reaktioon. Tulokset olivat hätkähdyttäviä ja mullistavat maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme kuin omat taskumme.

Eksaktin tieteenalan kunnioitettuna edustajana päätin käydä läpi koko tapahtumien ketjun. Kaikki oli siis alkanut pienestä, viattomasta avun tiedustelusta, johon olin jossain tilapäisessä mielenhäiriössä vastannut, vaikka luvassa ei rahallista korvausta ollutkaan. Neuvoni avitettua henkilöä hieman eteenpäin hän kiitti. Tällainen reaktio vapautti ilmeisesti endorfiiniryöpyn jostain kehoni syövereistä ja lähetti sen kohti haarojpäätäni, jotta aivoni saisivat siitä nauttia. Ja nehän nauttivat.

Näitä tapahtumaketjun käänteitä mielenkiintoisempi tutkimuskohde on kuitenkin moisen ilmiön mahdollisten seurausten arviointi. Tämähän tarkoittaa sitä, että olen kovin helposti manipuloitavissa positiivisen palautteen avulla. Ja kuten kaikki (toivottavasti) tietävät, oman minäkuvan rakentaminen toisten ihmisten mielipiteiden perusteella on heikkoutta, johon kenenkään ei tulisi sortua. Toisten ihmisten hyväksynnästä ja päähäntaputtelusta riippuvainen yksilöhän on vapaa kuin pala sanomalehteä lintuhäkin pohjalla.

Niin että putkeen menee. Taas.

Vaikka nopeasti ajatellen vaikuttaisi siltä, ettei tilanteesta löydy yhtäkään lohduttavaa seikkaa, sellainen saattaa kuitenkin olla havaittavissa. Voin nimittäin todeta, etten ainakaan todennäköisesti ole näistä uusista löydöksistä huolimatta kissaeläin; elämäni edellytyksiin kuuluvat nimittäin kiitosten lisäksi myös oluen, jääkiekon ja formuloiden pyhä kolminaisuus.

Toisaalta voi miettiä, onko se mitenkään hyvä asia. Feliinityyppisenä eliönä kun voisi olla vaikka kuinka hauskaa.

(Kuva: Leonardo da Vincin [toinen] tutkielma pääkallosta)

Oikeusmuumeilua

Nyt on aika hiljentyä vaihteeksi vakavan aiheen pariin, joten vastaan taas meemiin. Vaikka tämä ei alunperin meemi ollutkaan, siitä sellainen jo muualla muokkautui, joten minua ette voi syyttää mistään.

Paitsi tietysti siitä, että vastaan, vaikkei ole haastettu. (Sen sijaan Alcinoe ja Brim ovat oivallisia syyllisiä ja koko salajuonen takana.)

Otan siis kantaa omiin oikeuksiini omasta näkökulmastani. Aluksihan nämä eivät olleet kysymyksiä tai edes väitteitä vaan toteamuksia. Mutta voi kai sellaisiinkin vastata.

1. Minulla on oikeus pyytää haluamaani.

Miksi pyytää (kuitenkin turhaan), kun voi ottaa kysymättä?

2. Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin ja vaatimuksiin, joita en voi täyttää.

En yleensä kieltäydy vaan jätän vain pyynnöt huomiotta — riippumatta siitä, voisinko ne täyttää vai en.

3. Minulla on oikeus ilmaista kaikkia — sekä myönteisiä että kielteisiä — tunteitani.

Hellyttävää, että minulla oletetaan olevan myönteisiä tunteita. Kielteisiä kyllä ilmaisen, yleensä raskaan kartun kanssa.

4. Minulla on oikeus muuttaa mieleni.

Enhän minä sitä ikinä kokonaan muuta, mutta kerran vuodessa vaihdan öljyt ja hitaan sytytyksen tulpat.

5. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.

Toivottavasti, sillä muuten olemassaoloni — sellaisena kuin sen tunnemme — on vakavasti uhattuna.

6. Minulla on oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan.

Ehkä, mutta itse suosin arvotonta moraalittomuuttani.

7. Minulla on oikeus sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mikä loukkaa arvojani.

Ehdottomasti. (Lopetin lukemisen sanaan "kaikelle").

8. Minulla on oikeus päättää omien asioideni tärkeysjärjestyksestä.

Tietysti. Minä ensin (alkaen vähintä ponnistelua vaativista aktiviteeteista), muut sitten (jos sittenkään).

9. Minulla on oikeus olla vastaamatta muiden käytöksestä, teoista, tunteista tai ongelmista.

Höpöjä houriva Anthony de Mello vihjaili, että kukin ihminen on vastuussa omista tunteistaan. Minusta hän jätti asian puolitiehen, joten olen jatkanut näkemystä myös fyysisyyden puolelle. Älkää siis vinkuko, jos heitän teitä flyygelillä. Omapa on valintanne, jos päätätte tuntea kipua.

10. Minulla on oikeus odottaa muilta rehellisyyttä.

Ainakin ystäviltäni kyllä. Muuten riitautan heidän laskutuksensa.

11. Minulla on oikeus suuttua rakastamilleni ihmisille.

Mielikuvitusystäviä minulla oli viimeksi tarhassa, joten kohta ei ole oleellinen tai ajankohtainen.

12. Minulla on oikeus olla täysin oma itseni.

Toivottavasti. En haluaisi olla ainakaan naapurin karvainen mies. Hän vaikuttaa omituiselta hampuusilta.

13. Minulla on oikeus pelätä ja sanoa, että minua pelottaa.

Minulla on myös oikeus joutua rankan pilkan kohteeksi kuulantyöntökerhossani, mikäli niin teen.

14. Minulla on oikeus sanoa "en tiedä".

Kyllä, ja valehdella muutenkin.

15. Minulla on oikeus olla selittelemättä ja puolustelematta käytöstäni.

Varmasti, ja lisäksi nauraa ihmisille, jotka minulta selityksiä kyselevät.

16. Minulla on oikeus tehdä päätöksiä tunteitteni pohjalta.

Uhrien valinnassa kyllä, mutta itse toimenpiteiden suhteen suosin perinpohjaista järkeilyä parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

17. Minulla on oikeus kaivata omaa tilaa ja aikaa.

Luonnollisesti, ja myös raivata niitä itselleni tarvittaessa moottorisahaa apuna käyttäen.

18. Minulla on oikeus olla leikillinen ja kevytmielinen.

Puhumattakaan oikeudesta olla leikkisän kevytkenkäinen.

19. Minulla on oikeus olla läheisiäni terveempi.

Toki, ja jos en ole, asiain tila on yleensä nopeasti korjattu.

20. Minulla on oikeus olla ympäristössä, jossa minua ei kohdella huonosti.

Samoin oikeus olla ympäristössä, jota kohtelen huonosti.

21. Minulla on oikeus saada ystäviä ja viihtyä ihmisten seurassa.

Luottokorttilaskuni perusteella olisi todellakin syytä.

22. Minulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Kenenkään ei tule minua estämän kasvattamasta kaljamahaa.

23. Minulla on oikeus siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani.

Ei muiden tietenkään tarvitse kunnioittaa tarpeitani ja toiveitani. Mutta muistuttaisin, että minulla on kirves enkä epäröi käyttää sitä.

24. Minulla on oikeus saada arvokasta ja kunnioittavaa kohtelua.

Kullekin ansioidensa mukaan — eli minulle kaikki ja muille loput.

25. Minulla on oikeus olla onnellinen.

En toki voi vaatia sellaista, mutta parhaani mukaan voin ainakin tehdä muiden olon yhtä onnettomaksi kuin omani.

Kiitoksia ja näkemiin tällä erää. Ensi jaksossa opetan teidät metsästämään perunoita maakuopilla ja karhunraudoilla.

The Chemicals Between Us

Olen tässä kahvi- ja tupakkataukojen¹ välissä miettinyt hieman vapauden syvintä olemusta. "Syvin" tosin tarkoittaa tässä ehkä kahluualtaan matalaa päätä, kun en ole filosofiaa edes lukion oppimäärän vertaa harrastanut, ja muutenkin koko ajatus on muotoutunut lähinnä muutaman promillen humalaa vastaavassa väsymystilassa. Tämä ikään kuin varoituksen sanana vakavista filosofisista keskusteluista pitäville mainittakoon. Ehkä on turvallisinta ajatella, ettei tällä ole filosofian kanssa mitään tekemistä. Ja jos en kohta pääse asiaan, ei tällä taida olla mitään tekemistä minkään muunkaan kanssa...

Ajattelin vapautta jotenkin siltä kannalta, että se voisi olla ihmisen omaehtoista päätäntävaltaa, jota ulkoiset seikat eivät rajaa tai sanele. (Mikäli tällainen määritelmä vapaudelle kuulostaa kovin oudolta, kuvitelkaa sen tilalle joku toinen sana - joku sellainen, jolle ei sanakirjassanne vielä ole selitystä.) Voidaan kai kuitenkin ajatella, että kaikki ihmisen tiedossa olevat asiat vaikuttavat häneen jotenkin, vaikka sitten äärimmäisen pienessä määrin? Ihminen voi toki nämä asiat tiedostaen hallita pitkällekin sitä, kuinka paljon antaa niiden vaikuttaa, mutta tuskin kokonaan. Jos ajatusta jatketaan pitemmälle ja otetaan huomioon myös välilliset vaikutukset, päästänkin varmaan "kaikki vaikuttaa kaikkeen" -maailmankuvaan, mutta ehkä jätän sen käsittelyn nyt sikseen, tai jaarittelustani ei tule ikinä loppua.

Jos tällainen vaikutus nyt sattuisi olemaan olemassa, niin voiko ihminen lopulta olla täysin vapaa mistään, minkä olemassaolosta hän on tietoinen? Voiko ihmisen oma vaikutus toiseen lakata tyystin vain siten, että hän lakkaa täysin olemasta (mikä lienee pitkälti mahdotonta, kun muistikuvat yms. hötöt otetaan laskuihin mukaan)? Voidaanko tästä siis päätellä, että toiselle voi tarjota suurimman (käytännössä) mahdollisen vapauden vain häviämällä tämän elämästä täysin? Minulla ei ole aavistustakaan, mutta jotenkin loogiselta tuo kuulostaisi. Logiikka (matemaattisen sellaisen perusteita lukuun ottamatta) ei tosin ole ehkä ikinä ollut vahva alueeni, joten en väitä olevani oikeassa.

Ehkä asiaa voi miettiä myös negaation (joka muuten sekin on minulle tuttu siis lähinnä matemaattisista yhteyksistä) kautta. Jos kaikki tiedossamme oleva rajaa omaa vapauttamme, missä vaiheessa mennään vakavamman vapaudenriiston puolelle? Minulle tulevat mieleen ainakin tilanteet, joissa joutuu käytännössä odottamaan toisten ihmisten toimintaa voidakseen "edetä" (ja varmaan vastavuoroisesti myös tilanteet, joissa muut odottavat omaa tulosta). Kaipa niin taloudelliset kuin palveluksiinkin perustuvat velkatilanteet voisi myös nähdä vapautta rajoittavina. Silloin voisi kai sanoa, että (täyttä) vapautta ei ole missään, missä on keskeneräisiä asioita osapuolien välillä.

Omassa vapaudenkaipuussani ainakin minua vitharmittaakin yleensä joutua odottamaan jotakin taholta, johon olen sen takia pakotettu olemaan sidoksissa. Jokainen, joka on esimerkiksi työpaikan vaihdon jälkeen joutunut odottelemaan edellisen paikan palkkoja tai muita saamisiaan muutamia viikkoja tai jopa kuukausia, ymmärtänee tunteen. Uskon, etteivät entiset työantajat tai muut instanssit sido ihmisiä itseensä tarkoituksella tällä tavalla, mutta silti odottavan hermot saattavat joutua koetukselle. Enkä tarkoita nyt pientä odottelua, joka lienee väistämätöntä ja välttämätöntä kestettävää, vaan kuukausitolkulla venytettyä saamattomuutta ja passiivisuutta. Rasittavaa.

Vaikka maailmasta ei toki ikinä tulekaan valmista, asioiden keskeneräisyys voi silti ottaa joskus kupoliin aika rankasti.


¹En juo kahvia tai polta (muuta kuin harhaoppisia), joten kyseessä on taiteellisen vapauden nimiin menevä ilmaisu

(Kuva: Eugène Delacroix: La liberté guidant le peuple)