Eduskunnassa kuohuu ja kuplii taas — kuten aina. Sarjan viime jaksossahan Sergein ja Ibrahimin avioton lapsi tuli julki, ja Katariina-Einari paljastui itsensä siskoksi, eikä siis voinutkaan mennä naimisiin keskenään. Tämän viikon jaksossa selviää kaikille yllättävänä käänteenä, että tuon demokratialle merkittävän ja pyhän talon käytävillä kähmitään ilmeisesti muutakin kuin seuraavan vaalikauden virkoja.
Hesarin toimittaja Tanja Aitamurto on kirjoittanut aiheesta parikin artikkelia. Parhainta mahdollista kansalaisjournalismin tapaa ja yleisönosastoilla mesoavan happaman sitruunan luontoa noudattaen unohdan nyt hetkeksi lähdekritiikin ja oletan, että Aitamurto on kirjoittanut jutut täysin objektiivisesti eikä hänellä ole kynänsä varressa ainakaan minkäänlaista poliittista agendaa.
Artikkeleista toisessa kerrotaan, minkälaista käytöstä syytösten takana on havaittu. Totisesti minä sanon teille, parhaat juttuun päässeet eduskunnan miespuoliset edustajat: v*tun idiootit.
Onneksi käytös on kuitenkin täysin loogisesti perusteltavissa, ja etenkin kokonaan kiistettävissä, kuten artikkeleista ensin ilmestynyt osoittaa. Lainaan oheen haastateltujen ns. ääripäät.
"Totta kai katson kaunista naista, joka kävelee ohi. Ja viljelen suoraa pohjalaista huumoria; niitä vitsejä, joita kaduilla ja toreilla liikkuu", keskustan kansanedustaja Pekka Vilkuna, 58, sanoo. Hänen mielestään siitä ei pidä loukkaantua, eikä hän ymmärrä, että joku kokee sen häiritsevänä.
On hyvä, että Pekassa on miestä tunnustaa, että jotain ehkä tulee joskus sanottua. Toivon mukaan Peksu (saanhan kutsua sinua Peksuksi, saanhan?) ei myöskään loukkaantuisi, jos kutsuisin häntä vaikkapa munattomaksi läskiksi. Sehän olisi vain suoraa pääkaupunkiseutulaista huumoria, enkä ymmärrä, että hän kokisi sen häiritsevänä. (Täytyy kuitenkin korostaa, että en kutsu Vilkunaa miksikään, sillä ensinnäkin se olisi rumaa, ja toiseksi, minulla ei ole aavistustakaan, miltä hän edes näyttää.)
Pekka Vilkuna uskoo tietävänsä, miksi naiset syyttävät miehiä sopimattomasta käytöksestä: "Se on tämän päivän muotia."
Hän neuvoo naisia nauramaan juttujen mukana. "Jos ei sellaisia juttuja kestä, pitää pohtia uudestaan ammatinvalintaansa."
Kerronko, Peksuseni, kenen kannattaisi miettiä uudelleen ammatinvalintaansa? Jos tuhtia eläkettä ei vielä ole varmistettu, kannattaa miettiminen myös ajoittaa ajalle ennen tulevia eduskuntavaaleja. Eräs nimeltämainitsematon Keskustan kansanedustaja kun ei siellä taida enää seuraavalla kaudella istua, elleivät nukkuvat hughhefnerit lähde uurnille oikein joukolla.
Haastateltujen joukkoon mahtuu onneksi myös yksi ilahduttava poikkeus, joka antaa vielä pientä uskoa siihen, että Nooa ei turhaan ottanut arkkiinsa yhtä paria myös kansanedustajia:
Kokoomuksen Tapani Mäkinen, 42, sanoo yllättyneensä siitä, että hänet nimetään joukkoon. "Mutta viesti täytyy ottaa vakavasti. Täytyy katsoa peiliin ja parantaa tapansa."
Ihan lohduksenne voin sanoa, rakkaat kalapuikkoviiksimiehet, että te ette ole yksin. Minä olen varmaankin aivan samanlainen kuolaava neandertal kuin tekin. Kyllä, minullakin on omat "noita munkkeja haluaisin päästä leipomaan" -hetkeni, ja minunkin täytyy kaivaa minihameeni alta kuolalappu kaulalleni, jos jossain hieman korkokenkä vilahtaa.
Minä vain olen jo joskus pienenä oppinut, että ajatuksissaan saa tehdä, mitä huvittaa, mutta teot ovat toinen juttu. Ja valitettavasti myös puheet ovat tekoja, kuten kansanedustajien pitäisi varmaan jo hyvin tietää.
(Kuva: Luca Giordano: Lucretian raiskaus)
Joskus lukiossa saimme luettavaksemme novellin, jossa mummo istuttaa viimeisinä päivinään kukkasen ruukkuun ja huolehtii siitä tunnollisesti loppuun(sa) saakka. Opettajamme kysyessä meiltä tunnilla syytä vanhan naisen toiminnalle minua fiksumpi luokkatoveri osasi kertoa, että tämä halusi jättää kuollessaan jotain jälkeensä - jonkin merkin siitä, että oli joskus ollut olemassa.