lauantai 19. tammikuuta 2008

Orangelimeemi

Tiukan ahkeroinnin jälkeen koitti lounastauko, ja koska olin jo lukenut koko netin läpi "ahkeroinnin" aikana, piti nyt keksiä jotain tekemistä. Kalapuikoilla maustettua rasvaa popsiessani siis tartuin kahteen meemiin peräjälkeen. (Meemien suhteenkin olen toki yksiavioinen, mutta yleensä en palaa samaan yksilöön enää tehtyäni sen kerran. Saatan siis olla hieman pinnallinen.) Eihän viimeisimmistä neljästä kirjoituksestani vielä olekaan kuin kolme meemeiksi laskettavia räpellyksiä.

Ensimmäisenä uunista ulos Oraakkelimeemi:


1. Mikä minun nimeni on?

Lilja (4-Ever! Rokkenrol!)

2. Missä asun?

Kirkon sakastissa. (Jos minut sieltä bongataan tulitikut kädessä, se ei vielä tarkoita, että asuisin siellä!)

3. Mikä olen?

Sinäkö? Sinä olet tuollainen tavallinen pulliainen. (Harvinaisen osuva kuvaus kaikessa latteudessaan.)

4. Millainen olen?

Musta tuntuu että mun käsitys susta kehittyy väärään suuntaan. Ethän sä oikeasti ole sellainen floodaajateini? (Olenpa hyvinkin. Oikeaan suuntaan mennään.)

5. Kuka olen?

Kuka olen, kuka olen... onko sinulla jokin identiteettikriisi juuri meneillään? En minä ole mikään psykiatri... (Toinen tässä yrittää terapoitua ja löytää elämälleen tarkoituksen, ja heti tulee kuittia.)

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?

Ylensyönti. (Olen ehdottoman samaa mieltä. t. 34-kiloinen jäätynyt pulkan naru)

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?

Köyhyys. (Täten julistankin, että yritän jatkossa välttää moista turhuutta.)

8. Mikä on mielestäni arvokkain asia elämässä?

Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys. (Ah, tämä kysymys tarkoittikin ilmeisesti taloudellisesti kalleinta.)

9. Miltä näytän?

Suklaalta. (Tämä saattaisi kaivata pientä tarkennusta. "Suklaapupu" olisi jo ollut huomattavasti todenmukaisempi kuvaus adoniksen varrestani.)

10. Miltä tunnun?

Maaseudulta. (Tulkitsen tämän raikkauden ja maanläheisyyden ylistykseksi, niin ei tarvitse lähteä nuijimaan oraakkelia tattiin.)

11. Miltä maistun?

Hedelmäkarkeilta, vaikket sitä vielä ymmärräkään. (En tosiaankaan ymmärrä, mutta kuulostaa juuri sopivan eroottiselta.)

12. Miltä tuoksun?

Koiralta. (En sentään märältä koiralta. Tosin oraakkeli taisi hämmentyä spanielinsilmistäni niin kovasti, että sekoitti kysymysten 9 ja 12 vastaukset.)

13. Missä minun kuuluisi olla?

Sinun luonasi, milloin vain, kultaseni. (Just. On kohtalon ivaa, että saan tuollaisia vastauksia vain nettisivulta.)

14. Mikä minun kuuluisi olla?

Pommiin nukkuminen. (Öö... joo.)

15. Mistä minut löytää?

Rock-festareilta. (Uskallan väittää, että menee muuten pahasti pieleen. Lupaan harkita uudestaan, jos minulle maksetaan siellä olosta.)

16. Minkä ikäinen olen?

Noihin kysymyksiin saa koko ajan vastailla, mutta veikkaampa 9-13 väliltä! *Arvailee* (Henkinen ikäni paistaa selvästi läpi jopa netissä liikkuessani.)

17. Mikä minun sukupuoleni on?

Ei sillä munia ainakaan oo. (Hysss! Ei sitä nyt tarvitse kaikille kertoa. Sitä paitsi koolla ei kuulemma ole merkitystä.)

18. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?

Yhtä monta kuin sulla on hiuskarvoja päässä. (Olen henkisesti kalju, joten pitäkää tunkkinne.)

Heitin perään kolme lisäkysymystä:

19. Valmistuuko graduni koskaan?

Eilen olisin sanonut ei. Nyt se on jo toisin. (Niin, nyt se on jo "ei varmasti".)

20. Valmistunko minä koskaan?

Tätä varten piti heittää kruunaa ja klaavaa, mutta vastaan silti yhtä itsevarmasti kuin aina: EI. (Kiitos tuesta, hani.)

Lisäksi se sisäinen munaton 9-13 -vuotias teinityttöni halusi esittää yhden kysymyksen omasta puolestaan:

21. Löydänkö ikinä enää romanttista rakkautta?

Jos olen koskaan ollut mistään varma niin tämä on se asia! (Tämä oraakkeli näemmä väistelee kysymyksiä paremmin kuin Neo luoteja.)

4 kommenttia:

Alcinoe kirjoitti...

Ei mene hyvin sinullakaan. Koska meemeily tuntuu olevan tämän hetken pop ja in, enkä minä halua olla Blogistanian ainut neliö, otanpa työn alle tuon seuraavan...

DorianK kirjoitti...

No ei mene hyvin, ei. Mutta onneksi ainakin blogipostaukset on jo valmiiksi tehty, sen kun itse täyttelee muutaman sanan tyhjiin aukkoihin.

Soli kirjoitti...

Voisit ehkä harkita itse oraakkelin uraa, eihän tuosta postauksesta saa selvää kummat tekstit ovat oraakkelin, kumman Dorianin! Hämärä mies on tämä...Delfoin Dorian.

DorianK kirjoitti...

Tulkitsen tuon nyt kehotuksena tosiaankin harkita oraakkelin uraa tai vaihtoehtoisesti välttää latojan tointa. Molempi parempi.