Iltapalani kupliessa hiidenpadassa aloin gasellin ketteryydellä nuuhkia keittiössä leijuvaa ilmaa. Pieni tarkistussilmäys puolivalmistepussin kylkeen vahvisti kauhunsekaisen pelkoni todeksi; tavasin pienellä painetusta sopimuspräntistä tekstin "parmesana". Zum Teufel! Appeen piti olla carbonaraa!
Vaikka tästä takaiskusta on ehkä pakko ottaa hieman syytä omaan piikkiinkin (mikä lie kooma ja lukkihärö iskenyt kaupan käytävällä), on pakko ihmetellä myös ongelman perimmäistä syytä: koko parmesaanin olemassaoloa. Minkälaisen oikosulun täytyykään syntyä einestehtailijan päässä ennen kuin hän voi saada neronleimauksen: "Taidanpa pyöräyttää maailmaan kulinaristisen juustoherkun, joka sekä maistuu että etenkin haisee oksennukselta! Kyllä, niinpä taidan tehdä. To the Batmobile!"
Toipuminen vaatinee nyt aika paljon simaa ja perunalastuja.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Starving in the Belly of a Whale
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joo, siis mä kerran erehdyin ostamaan ja myös valmistamaan jotain spagetheria (tms.) pasta parmesana -hässäkkää. Voi hyvän tähden sitä oksennuksen hajua!!!
Arvaa jäikö syömättä?
[...] jotain spagetheria (tms.) pasta parmesana -hässäkkää.
Sama mies. Saman sarjan carbonara on vielä ihan syötävää, vaikka ei siitäkään mitään nigellalawsoneita saa aikaan.
Minä sain nieltyä tuon tavaran alas valuttamalla juustokastikkeesta mahdollisimman paljon pois (tosin en sentään huuhdellut pastaa siitä puhtaaksi) ja peittämällä pastan pussillisella cashew-pähkinöitä. Siitä huolimatta sima oli vahvan makunsa ansiosta hyvin valittu ruokajuoma, ja jälkiruokana puputetut perunalastut tekivät nekin hyvää.
Kysymyksesi oletan olevan kompa, joten jätän siihen kasvojen menetyksen pelossa vastaamatta.
Lähetä kommentti