Sain lopultakin luettua loppuun kirjan, jota olen lukenut parin kuukauden ajan työmatkoillani bussissa istuen. Kirja oli Rosemarie Putnam Tongin Feminist Thought: A More Comprehensive Introduction, joka tietääkseni kuuluu esimerkiksi naistutkimuksen opintojen kirjallisuuteen. Se herätti paljon ajatuksia, jotka vaihtelivat pienistä ymmärryksen hetkistä melkoiseen turhautumiseen saakka.
Voin suoraan tunnustaa, että feminismin suhteen olen melkoinen ummikko, vaikka uskon esimerkiksi tasa-arvoa kannattavanikin vahvasti. Sikäli olikin aika silmät avaavaa lukea johdantoja feminismin laajaan kenttään ja havaita, kuinka paljon "aatteen" sisälläkin on erilaisia - keskenään kovinkin ristiriitaisia - koulukuntia. (Voin tosin myös sanoa, että olen toki aiheesta keskustellut aiemminkin, osin myös juuri kyseisen kirjan antia koskien.) Oli myös mielenkiintoista lukea tulkintoja siitä, mikä kaikki erilaisten feministien mielestä liittyy tai on linkittynyt feminismiin. Uskon myös saaneeni ainakin joitakin vihjeitä vastauksista, joita kirjasta lähdin etsimään.
Toisaalta kirjaa lukiessa tuli mieleen, että joko kirjassa esitetyt skenaariot eivät oikein istu 2000-luvun Suomeen (mikä historiaosuuden kohdalla on tietenkin aivan luonnollista) tai sitten allekirjoittanut on patriarkaalisen yhteiskunnan aivopesemä tavalla, jota ei yhdellä kirjalla kumota. Suoraan sanottuna ärsytyskynnys ylittyi monta kertaa lukiessani, mitä "miehet" ovat ja tekevät. Näin siitäkin huolimatta, että jo miesten ja naisten erilaisuuden korostaminen on yksi feminismin eri koulukuntien välisistä kiistakapuloista. Kieltämättä tunne kuitenkin sai ajattelemaan, miltä naisista täytyy tuntua kovin usein, kun naiseus tai naiset leimataan miesten (tai koko yhteiskunnan) puolelta tietynlaisiksi, eivätkä he yksilötasolla koe sopivansa tarjottuun muottiin.
Mieleeni tuli myös Birdyn yli viisi vuotta vanha kirjoitus, jossa sukupuoli on minusta maalattu vähän liian isolla ja vääränvärisellä pensselillä ainakin osittain sukupuolen oman edustajan toimesta. Itse en ole Schwanitzin kirjaa lukenut, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tuosta tekstistä perustuu kirjaan ja kuinka paljon bloggaajan omaan tulkintaan. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Birdykään ei tietääkseni ajattele enää noin synkästi. Jos kirjoitus olisi tuoreempi, hyppisin täällä todennäköisesti tasajalkaa huutamassa: "Ei se noin mene!"
Vaikka on varmasti ihmisiä, jotka pitäisivät tätä naurettavana juuri minun kirjoittamanani, kirjoitan sen silti: minusta ihmisiin tulisi suhtautua ensisijaisesti ihmisinä eikä tietyn sukupuolen edustajina. En voi kyllä väittää eläväni tässä(kään) asiassa niin kuin saarnaan, mutta yritän niin tehdä (hetkittäin enemmän, hetkittäin vähemmän). Enkä mielestäni todellakaan yritä kohdella naisia miehiä huonommin, enkä uskoakseni syyllisty lasikattojen tai hyvävelikerhojen aktiiviseen ylläpitoonkaan. Passiiviseen ylläpitoon saatan osallistuakin, kun en barrikaadeille nouse.
Yritän myös arvottaa muiden ihmisten tekemisiä yleensä riippumatta heidän sukupuolestaan; minusta esimerkiksi perheväkivalta on ehdottoman tuomittavaa täysin riippumatta siitä, onko siihen syyllistyvä mies vai nainen. Tiedän, että miehet syyllistyvät siihen enemmän ja jälki on niin päin ehkä usein tuhoisampaa, mutta teon hyväksyttävyyteen se ei vaikuta. Mielestäni oman sukupuolen käyttö oikeutuksena ikäviin tekoihin on myös alhaista. Minulle on aivan sama, esittävätkö ihmiset oman kusipäisyytensä (pardon my French) perusteluksi oman sukupuolensa "saavutetun ja ansaitun aseman" tai "vapautustaistelun". Se on silti kusipäisyyttä, ja sukupuolen taakse piiloutuminen ei sitä minun silmissäni muuksi muuta.
En tiedä, johtuuko aiheen minussa aiheuttama kiihtymys lopulta siitä, että (myös) miehiä käsitellään esimerkiksi tiettyjen Tongin kirjassa mainittujen feministien taholta mielestäni liiallisen ankarasti ja monet miehet ovat minusta oikeasti esitettyä "parempia ihmisiä" (minä itse tietysti mukaan luettuna) vai siitä, että kalikka on oikeasti nyt kalahtanut koiraan pahemman kerran. Älähdän joka tapauksessa.
(Kuva: Gustave Doré: Andromeda)
tiistai 11. syyskuuta 2007
All Cats Are Grey
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
21 kommenttia:
minusta ihmisiin tulisi suhtautua ensisijaisesti ihmisinä eikä tietyn sukupuolen edustajina.
Ja kuten sanoit, näin suuri, mutta suhteellisesti vähenevä osuus feministejä priorisoikin ja on tehnyt niin feminismin aamuhämäristä. Siksi löytyy niitä, jotka pitävät Woolfia ja de Beauvoiria suorastaan pettureina. Lienee kuiteknin reilua huomioida, että feminismin, sikäli kuin sen ymmärrän, motiivi saa alkunsa siitä, että sukupuolirooleja ja -vaatimuksia esiintyy pre-feminismi. Aiheesta on puhuttava, koska siitä ylipäätään alettiin puhumaan ja jotta asetelmalle voitaisiin panna hanttiin ja voimauttaa (karkeasti liberalistisesta ja radikaalilibertaarisesta näkökulmasta) yksilö tekemään omat valintansa sukupuolisuutta koskien.
'Kulttuurista' puhuvien joukosta taas löytyy niitä, jotka tuovat mukaan myös biologisen essentialismin ja katsovat, että liberaali feminismi nimenomaisesti riistää naiselta sen, mikä tämän voisi voimauttaa. Tällä väitteellä ei tietenkään olisi feminismin kannalta mitään väliä mikäli ei samalla vaadittaisi, että oletetulla sukupuolten erilaisuudella täytyisi olla myös yhteiskunnallisesti näkyviä vaikutuksia.
Minun silmissäni moinen asettuu eksplisiittisesti feminismin edustamaa vapautushanketta vastaan. Helppo ymmärtää vastahankaisuutesi.
En voi kyllä väittää eläväni tässä(kään) asiassa niin kuin saarnaan, mutta yritän niin tehdä (hetkittäin enemmän, hetkittäin vähemmän).
En minäkään, sillä syystä tai toisesta tapaan olla melko ennakkoluuloinen miehiä kohtaan. Johtuu varmaankin siitä, että olen ylimalkaan käynyt enemmän kiinnostavia keskusteluja ja kehittänyt helpommin luottamuksellisia suhteita naisten kuin miesten kanssa. Myös suvaitsevaisuudessa ja avarakatseisuudessa, siten kuin ne miellän, on ollut eroavaisuuksia. Olen kuitenkin asian suhteen agnostinen vastarannankiiski, eli en usko tietäväni sukupuolieroista juuri mitään, mutta silti luotan suppean materiaalin valossa naisiin miehiä enemmän.
Mainittakoon vielä, että ymmärtääkseni Tong ei ole erityisen kärkäs kutsumaan eriäviä ajattelutapoja "koulukunniksi", vaan kyseessä on ennenkaikkea kirjoittajan hanketta palveleva yleistys, jolla korostetaan tiettyjä elementtejä ja yleislinjoja. Samat kirjoittajat asettuvat yhdessä asiassa saman linjan taakse ja toisessa vastatuksin tai puhuvat tyyten eri näkökulmista.
Olin vähällä pudottaa silmäni kun näin kaksi miessuosikkiblogihahmoani keskustelemassa analyyttisesti feminismistä.
Henkilökohtaisessa emansipaatiossani olen saavuttanut tasa-arvon (päässäni), enkä mielellään puhu naisasioista poikkeuksena asioille yleensä. Unohtaisin mielelläni henkilön sukupuolen ja puhuisin vain ihmisistä, en haluaisi tehdä yleistyksiä naisten tai miesten ominaisuuksista. Tällä en tarkoita, että haluaisin kieltää eri sukupuolten merkityksen kokonaan.
Feminismi on saanut meidät näkemään yhteiskuntarakenteet toisin ja analysoimaan tasa-arvoa. Uskon tämän palvelleen muutakin tarkoitusta kuin naisten aseman parantamista.
Naisasioiden korostamisessa on se negatiivinen puoli, ettei kaikessa lopulta ole kyse sukupuolesta. Minunkin on jokapäiväisessä elämässäni vaikea erottaa sukupuolikysymyksiä muista. Tämän myöntäminen voi vaikuttaa typerältä, mutta typerämpää olisi mielestäni olla sitä myöntämättä. Jos korkeassa asemassa oleva nainen on kusipää, en tee siitä yleistystä, että kaikki korkeaan asemaan päässeet naiset ovat kusipäitä. Mutta minuun vaikuttaa silti jollain tavalla se, että kusipää on kyseisessä tapauksessa nainen. En osaa jakaa ajatustani osiin tämän paremmin, mutta kokemus aiheuttaa minulle pettymyksen oman sukupuoleni edustajaan eri tavalla, kuin jos kusipää olisi mies.
Lintu,
Ymmärrän, että sukupuolirooleista on puhuttu jo ennen feminismiä, ja toki se on riittävä syy keskustella niistä myös feminismin yhteydessä - muutenhan niitä ei voisi kyseenalaistaa pohjiaan myöten ja nähdä uusiksi. Ehkä miehenä olen nyt turhankin herkkä yleistyksille nimenomaan miessukupuolesta, mutta minusta tasa-arvoisuutta ei kuitenkaan varsinaisesti edistä se, että tietyt (varmaankin suhteellisesti varsin vähälukuiset) feministit rinnastavat naiset ja feminiinisyyden melko suoraan elämään ja miehet kuolemaan (ja linkittävät miehet suoraan nekrofiliaan, vaikka sitten symbolisesti). Ymmärrän kyllä, että miehet ovat väheksyneet naisia pitkään todella pahasti, mutta tuollaisella asenteella on riski leimautua pelkäksi kostonhaluiseksi vastareaktioksi ja siksi vain hankaloittaa tasa-arvon saavuttamista.
Mitä eri sukupuoliin suhtautumiseen tulee, olen myös itse huomannut keskustelevani miesten ja naisten kanssa usein eri tavalla. Tämä ei niinkään liity luotettavuuteen ja avoimuuteen (joissa on ollut suuriakin eroja, mutta yksilö- eikä sukupuolikohtaisesti) kuin aihevalintoihin ja joihinkin keskustelutapoihin; miesten kanssa koen keskustelleeni harvemmin ns. "sisäisistä" asioista kuin "ulkoisista" seikoista, naisten kanssa painotukset ovat varmaankin toisin päin.
Vaikka se sotineekin aika suoraan hehkuttamaani tasa-arvoista suhtautumista vastaan, uskon (hetero)seksuaalisen suuntautumiseni vaikuttavan aika lailla suhtautumiseeni ihmisiin. Naisten kanssa toimiessani taustalla on usein erilainen pohjavire kuin miesten kanssa, ellei asiaa ole keskusteltu selväksi niin, että sukupuolen merkitys tässä suhteessa on sovittu merkityksettömäksi. Ero käyttäytymisessäni eri sukupuolia kohtaan tosin kaventuu jonkin verran, jos olen "varattu", mikä liittyy oman toimintani "rajoittamiseen" tavalla, josta olen aiemmin kirjoittanut. Tämä ei tietenkään tarkoita, että naisten seurassa esimerkiksi keskittyisin enemmän katsomiseen kuin kuuntelemiseen, mutta huomaan kyllä jonkinlaisen eron käytöksessäni.
"Koulukunta"-termi oli tosiaan omani, ja mietin sitä tovin, mutta en keksinyt kuvaavampaakaan. Todennäköisesti "suuntaus" olisi ollut hieman parempi.
Laura,
sukupuolien väliset erot ovat sikäli hankala aihe, että fyysisiä eroja on, eikä niitä oikein voi kieltää. Niiden merkitys on kokonaan toinen asia, ja juuri se tuntuukin oleva varsin ristiriitainen aihe myös feminismin kentän sisällä.
Minusta esimerkiksi palkkaukseen sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa millään tavalla, ja tällaisissa asioissa ihmisten sukupuolen pitäisikin olla merkityksetön. Jälkikasvun saaminen taas on epäilemättä asia, jossa sukupuoli tulee esiin tavalla tai toisella. Mielestäni tässäkin ollaan menossa hyvään suuntaan, kun ei enää puhuta pelkistä äitiys- vaan vanhempainlomista yms. Aiheeseen liittyy kuitenkin jälleen fyysisiä seikkoja, joita ei voi ohittaa merkityksettöminä, ja näihin suhtautumiseen ei minullakaan tietenkään ole mitään "oikeaa" ratkaisua.
Tuo feminismin vaikutus yhteiskuntarakenteisiin on myös mielenkiintoinen seikka. Tongin kirjassa mainittiinkin, kuinka jotkut feministit näkevät kaikenlaisen sorron rinnasteisena riippumatta siitä, perustuuko se yhteiskuntaluokkaan, rotuun tai sukupuoleen. Tämä oli seikka, jota en itse ollut osannut ajatella kovin pitkälle, ehkä varsin paikallisen näkökulmani takia. Herätys oli ihan tervetullut.
Hyvä esimerkki tuosta valtaan ja vallankäyttäjän sukupuoleen liittyvästä käsittelystä löytyy mielestäni lähimenneisyydestä. Kun Lex Karpela ajettiin läpi jokin aika sitten ja sitä vastusti melko äänekäs joukko kansalaisaktiiveja, iltapäivälehdet kirjoittelivat lööppejä siitä, kuinka päättäjälle ollaan kateellisia ja tätä kohtaan ollaan perusteettoman kriittisiä, jos hän on kaunis nainen. Uutisointi pisti vihaksi, koska se sivuutti tekaistulla(?) sukupuoliasiallaan paljon tärkeämmän seikan - sen, että laki on järjettömän huono. Saarela (ex-Karpela) on kyllä mielestäni melko näyttävä nainen, mutta hänen ulkonäkönsä ei saanut minua arvostelemaan hänen lakiesityksiään, eikä se toisaalta saanut antamaan huonoja esityksiä anteeksikaan.
Ymmärrän kyllä, että miehet ovat väheksyneet naisia pitkään todella pahasti, mutta tuollaisella asenteella on riski leimautua pelkäksi kostonhaluiseksi vastareaktioksi ja siksi vain hankaloittaa tasa-arvon saavuttamista.
Tarkoitan, että syy feminismiin, kuten moneen muuhunkin tasa-arvoprojektiin ei ole historiallinen (totta kai moni on tästä eri mieltä, mutta olen samaa mieltä vaikkapa alkuperäiskansojen oikeuksista ja kansalaisuudesta), vaan joka hetki uudistettu epätasa-arvo. Se, että et välttämättä itse ole syypää asetelmaan etkä sitä jatka ei tarkoita, etteikö jatkajia olisi nurkissa pilvin pimein.
Naisten kanssa toimiessani taustalla on usein erilainen pohjavire kuin miesten kanssa, ellei asiaa ole keskusteltu selväksi niin, että sukupuolen merkitys tässä suhteessa on sovittu merkityksettömäksi.
Kai sen voi, melko erityisen analyyttinen yksilö, puhua olemattomiin. Yhtä virettä ja asiaa ei kuitenkaan tarvitse sekoittaa toiseen. Sukupuolisen jännitteen ei tarvitse olla este millekään muulle samanaikaiselle suhtautumistavalle. Olen sitä mieltä, että ihminen ei suhtaudu yhdellä kertaa vain yhdellä tavalla. Tämäkin saattaa liittyä analyyttisyyteen. En ole kylläkään aivan varma onko suhtautumistapojen laskemiselle ylipäätään paljoakaan syytä.
Laura, minähän puhun feminismistä ihan kohtalaisen paljon. Asiaa muinoin pohdittuani päätin, että minua voi ihan aiheellisesti kutsua feministiksi.
Se, että et välttämättä itse ole syypää asetelmaan etkä sitä jatka ei tarkoita, etteikö jatkajia olisi nurkissa pilvin pimein.
Toki. Ja se, mitä tarkoitin mahdollisella passiivisella osallistumisella patriarkaalisen yhteiskunnan ylläpitoon, voinee selittää Edmund Burken suuhun (ilmeisesti väärin) laitetuilla sanoilla, joiden mukaan pahan voittoon riittää se, että hyvät eivät tee mitään. (Tunnen oloni hieman vaivaantuneeksi viitatessani itseeni puhuessani "hyvistä ihmisistä", mutta tässä tapauksessa tarkoitan vain niitä, jotka todella näkevät yhteiskunnassa sukupuolten kohteluun liittyviä epäkohtia.)
Kai [sukupuolisen jännitteen] voi, melko erityisen analyyttinen yksilö, puhua olemattomiin. Yhtä virettä ja asiaa ei kuitenkaan tarvitse sekoittaa toiseen.
Virettä ja siitä kumpuavia reaktioita ei voi varmaankaan poistaa olemattomiin eikä sellaiseen ole syytäkään, mutta niitä voi mielestäni hallita. Ja niin teenkin aika usein omien periaatteideni mukaisesti. Täytynee myös lisätä, että toimin näin muutenkin kuin eri sopimuksesta, mikä ei aiemmasta viestistäni käynyt ilmi.
Sukupuolisen jännitteen ei tarvitse olla este millekään muulle samanaikaiselle suhtautumistavalle. Olen sitä mieltä, että ihminen ei suhtaudu yhdellä kertaa vain yhdellä tavalla.
Aivan. Tätä tarkoitinkin kirjoittaessani, että edes vireen läsnäollessa en koe muuttuvani putkinäköiseksi, kuolaavaksi kuuroksi. (No, en kirjoittanut asiaa aivan noin, mutta viesti lienee selvä.)
Sikäli suhtautumiseni sukupuoliin (joskin yksilöiden tasolla) on hyvinkin luokittelevaa, että rakennan elämääni jonkinlaisista palasista, ja tietyn palasen paikalle elämässäni sopii vain nainen. (Tämän jälkeen lienee turha yrittää vakuutella, että en kohtele ihmisiä objekteina... Voisin ilmaista asian myös "ihminen, joka sattuu olemaan nainen", mutta se vähentäisi kyseisen ihmisen sukupuolen merkitystä minusta epärehellisesti.)
Annoin sinulle Muutsin. Sen saat noutaa sivultani.
Kiitos tunnustuksesta, Laura.
"They don't limit their visits to only the rich and successful,
but spend some time to say hello to new blogs as well."
On vaikea tunnistaa itseään kuvauksen tuosta osuudesta, kun en tällä hetkellä lue juuri lainkaan blogeja. En siis voi väittää tervehtiväni kovinkaan kärkkäästi sitten uusiakaan blogeja. Mutta toki olen otettu tästä kunniasta, ja saatan ripustaa "Muutsin" myös näkyviin blogiini. Eteenpäin en sellaisia myönnä, ilmeisen selvistä syistä.
Ihastuttava keskustelu, kultaiset herrasmiehet ja leidit! Luojan kiitos olemme päässeet jo siihen vaiheeseen että saamme tosiaan todeta korkeissakin asemissa olevan ämmiä ja hyviä jätkiä, oikeita ihmisiä ja kusipäitä, kaikkia edellä mainittuja sukupuolesta riippumatta.
Lasikatto epäilemättä kopsahtelee kaikkein korkeimpia paikkoja havittelevien naisten päähän, mutta räikein repressio on saatu taisteltua/ kasvatettua pois. Sen sijaan arkielämän tilanteissa ja asenteissa epätasa-arvo on ehkä piiloutunut, niin ettei sitä enää helpolla havaitse. Olisiko noin?
Se, että keskustelukumppaniin suhtautuu eri tavoin tämän sukupuolesta riippuen, on luonnollista oman seksuaalisen mieltymyksen mukaista reaktiota ja toimintatapaa, jota herra paratkoon ei pidä kitkeä itsestä. Sillä mikä karmea itsekontrolloitu totalitaristinen yhteisö me olisimme, jos kaikki suhtautuisivat kohtaamiinsa ihmisiin kuin reippaat kelpo Kameradit ikään!
Minusta tilanne Suomessa on jo aika hyvä, muttei varmasti täydellinen. Toisaalta voin olla ylpeä siitä, että Suomi oli ensimmäisiä naisille äänioikeuden antaneita maita ja ensimmäinen, jossa oli naispoliitikkoja. Samalla täytyy kuitenkin ihmetellä, miten tuosta tilanteesta ei sadassakaan vuodessa olla päästy siihen, että esimerkiksi valtion virkojen täyttö tapahtuisi sukupuolesta riippumatta.
Itsekin suhtaudun valitettavasti joskus (esimerkiksi Tongin kirjaa lukiessa) hieman nuivasti kuvauksiin siitä, kuinka miehet voivat luoda "vapaana" uraa ja kerätä mammonaa, ja naiset ovat kotiorjan asemassa eläen maskuliinisten elättäjiensä armopaloilla. Minusta ainakaan Suomessa ei tuollaista tilannetta ole (vaikka jälkikasvun astuessa kuvaan jonkinlaiset perinteiset roolit lienevätkin meillä yhä vallalla), ja moisiin kuvauksiin keskittyessä huomio siirtyy pois täällä yhä vallitsevista epäkohdista.
(Pienestä paatoksestani huolimatta voisin vielä täsmentää, että en koe olevani feministi. Joskus sorrun varmasti jopa suoranaiseen sovinismiin.)
Toki suhtautuminen eri sukupuolten edustajiin vaihtelee ja saakin vaihdella, mutta ainakaan ideaalitapauksessa se ei tarkoita kenenkään vähättelyä tai "latistamista" vain seksuaalisen kiinnostuksen kohteeksi. Ja vaikka itseäni "rajoitankin" kuvaamallani tavalla, se ei tarkoita, ettenkö varsin usein keskustelisi mieluummin viehättävien naisten kuin isojen, karvaisten miesten kanssa.
Valitettavasti todellinen tasa-arvo on vielä kaukana. Olen harmillisen usein huomannut, että "nainen" on tietyissä yhteyksissä sana, jolla on huono kaiku. Työpaikassani mies on mies, nainen on "nainen". Naisen mielipiteet saavat kohteliaastikin esitettyinä akkamaisuuden leiman. Kuten Kalliostakin voi muuttaa, työpaikkaakin voi vaihtaa. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa en tekisi sitä, ellei tilanne olisi aivan sietämätön. Mietin vain joskus, miksi yritän aina leikkiä sankaria, kun minusta ei kuitenkaan ole siihen rooliin.
The world is a stage, but the play is badly cast.- Oscar Wilde
On hankala sanoa, kuinka merkitsevä asia sukupuoli on ollut työelämässä niiltä osin, mitä itse olen nähnyt. Olen töissä miesvaltaisella alalla, mutta minulla on ollut aina naisia työtovereina ja joskus esimiehinäkin (en kirjoita "esihenkilöinä", koska se kuulostaa typerältä - ehkä juuri tuollaiset juurtuneet, sukupuolittuneet sanat kuitenkin ylläpitävät epätasa-arvoa työelämässä). Minulle ei ole ikinä ollut ongelma työskennellä naisen alaisuudessa, mutta kieltämättä naisjohtajiin on joissain tapauksissa kuitenkin tullut kiinnitettyä huomiota "poikkeuksina".
Ikävistä tilanteista ja ympäristöistä häipymisessäkin on kaksi puolta; toisaalta sen voi nähdä ongelmien järkevänä välttelynä, toisaalta ongelmien pakenemisena. Jälkimmäinen tuottaa harvoin mitään pysyvää hyvää, ja saattaa vain estää muutoksen parempaan.
Minun yhden nimikkeeni jälkiosa on "mies", ja tuntuu teennäiseltä, kun joku muuttaa sen "henkilöksi". Tässä tapauksessa nimike ei ilmennä minulle minkäänlaista naisvastaista asennetta.
Sorry tuo Wilden lainaus blogillasi, minusta ne ovat vain niin loistavia. Löysin niitä netistä kun googlasin vanhalta blogiltasi uuteen. Toinen suosikkini on:
Crying is the refuge of plain women but the ruin of pretty ones.
(en itse ole mielestäni kumpaakaan)
Niin, vanhoihin nimikkeisiin kajoaminen tuntuu aika teennäiseltä ja saa ne usein kuulostamaan lähinnä huvittavilta. On kuitenkin vaikea arvioida, missä määrin vanhat ja totutut sanat ylläpitävät vanhoja sukupuolirooleja ja kuinka paljon niitä olisi tarvetta muuttaa. Nykyään syntyy (onneksi?) paljon uusia nimikkeitä, jotka voidaan miettiä alusta alkaen neutraaleiksi. Ehkä sellaisten yleistyminen muuttaa myös asenteita ajan myötä.
Wildeä saa lainata kommenttikarsinassani aivan koska vain haluaa - olenhan itsekin lainannut häneltä paitsi sekä blogihenkilöllisyyteni että blogini nimet, myös kuvan. Minulle on kyllä huomautettu, että ajatukseni ja Wilden persoona eivät kenties sovi kovinkaan hyvin yhteen, mutta satun vain rakastamaan Wilde-lainauksia (joista suuri osa on toki lainattu hänen näytelmiensä henkilöiltä ja jotka eivät välttämättä heijastele Wilden omaa persoonaa muuta kuin kynän käyttäjänä).
Mielenkiintoista muuten, että vanha blogini tuli puheeksi. Olen hiljattain alkanut tuntea halua palata hieman enemmän sen suuntaan, kun nykyisillä kirjoituksillani tunnen itseni kovin vakavaksi ja huumorintajuttomaksi.
Soli,
Lasikatto epäilemättä kopsahtelee kaikkein korkeimpia paikkoja havittelevien naisten päähän, mutta räikein repressio on saatu taisteltua/ kasvatettua pois. Sen sijaan arkielämän tilanteissa ja asenteissa epätasa-arvo on ehkä piiloutunut, niin ettei sitä enää helpolla havaitse.
Toisaalta sopii kysyä, että mikä pirun lasikatto? Ketä me sellaiseksi kutsumme. Olen sitä mieltä, että feminismin nimissä kitketään pois ihmisoikeuksien, etenkin negatiivisten sellaisten (tarkoittaen esimerkiksi suojaa väkivallalta ja oikeutta kokoontua ja puhua mielensä mukaan, eli fyysistä esteettömyyttä), loukkauksia eritoten naisten tapauksessa ja toisaalta pyritään valistamaan kanssayksilöitä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sen sijaan sen nimissä ei voida vaatia ketään tekemään mitään. Vapaudet ensin: minusta työnanataja saa palkata kenet haluaa, mikäli sallimme yksityisomistuksen ja resurssien uudelleendistribuution. Se "lasikatto" saattaa olla vain yksittäisten ihmisten mieltymyksiä, esteettisiä (kuka sanoi, ettei tavasta tehdä bisnestä voisi tehdä taidetta?) ja muuten. Ketä me olemme niitä kieltämään? Muuten voitaneen puuttua myös tuohon 'oikeuteen' suhtautua ihmisiin valikoivan seksuaalisesti ulkomuodon perusteella; estetiikkaa sekin.
Kaikesta ei tarvitse vääntää oikeutta. Sen sijaan voidaan tyytyä keskustelemaan ja kyselemään esimerkiksi onko hienompaa varata bisnekseen tila estetiikalle vai priorisoida sosiaalisista syistä sukupuolten tasa-arvoisuus kun elanto jokaisen tulee kuitenkin saada. Esteetikko selviää yhteiskunnassa sitä paitsi vain niin kauan kuin useimmat muut eivät sitä ole.
Lintu,
mielestäni tasa-arvoon pyrkimisessä eräs riskialtteimmista (ellei jopa tuhoon tuomituista) tavoista on määritellä sukupuolikiintiöitä, joita täytyy sanktioiden uhalla noudattaa. Pakottaminen ei ylipäätäänkään kuulosta kovinkaan hyvältä keinolta korjata asioita, ja se saattaa pahimmillaan aiheuttaa harmia myös niille, joiden hyvää sillä on haettu.
Räikein käytännön esimerkki, josta olen kuullut huhua, sattui jossakin melko pienen paikkakunnan koulussa tms. valtion laitoksessa, jonka henkilökuntaan kuului (toistaiseksi) vain yksi nainen. Laitokselle oli annettu määräys, että kaikissa sen päättävissä elimissä (pienimpiä työryhmiä ja kissanristiäiskokouksia myöten) piti olla molempien sukupuolten edustajia, joten tämä ainoa nainen joutui "tasa-arvon" nimissä istumaan niistä jokaisessa. Ehkä aivan tuota ei määräyksellä haettu.
Toisaalta sopii kysyä, että mikä pirun lasikatto? Ketä me sellaiseksi kutsumme. Olen sitä mieltä, että feminismin nimissä kitketään pois ihmisoikeuksien, etenkin negatiivisten sellaisten (tarkoittaen esimerkiksi suojaa väkivallalta ja oikeutta kokoontua ja puhua mielensä mukaan, eli fyysistä esteettömyyttä), loukkauksia eritoten naisten tapauksessa ja toisaalta pyritään valistamaan kanssayksilöitä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sen sijaan sen nimissä ei voida vaatia ketään tekemään mitään. Vapaudet ensin: minusta työnanataja saa palkata kenet haluaa, mikäli sallimme yksityisomistuksen ja resurssien uudelleendistribuution.
En ymmärrä argumentaatiotasi. Asenteellinen suhtautuminen naisia kohtaan työpaikoilla on edelleen tosiasia. Monen naisen urakehitys pysähtyy lasikattoon. Naisen ominaisuudet ovat ankarassa, kriittisessä tarkastelussa. Mies selviää usein vähemmällä.
Liberalismin nimissä voidaan toki ajatella, että jokaisen pitää saada henkilökohtaisesti asettaa muita eriarvoiseen asemaan sukupuolen, iän, alkuperän tms perusteella, mikäli haluaa. Mutta ollaanko tällöin suojaamassa yksilönvapauksia liian korkealla hinnalla? Minusta kyllä.
Just oikea vuorokauden aika lähteä vastaamaan...
En ymmärrä argumentaatiotasi. Asenteellinen suhtautuminen naisia kohtaan työpaikoilla on edelleen tosiasia. Monen naisen urakehitys pysähtyy lasikattoon. Naisen ominaisuudet ovat ankarassa, kriittisessä tarkastelussa. Mies selviää usein vähemmällä.
Kysyn edelleen, että mikä tuo lasikatto oikein konkreettisesti on? En usko voimakenttään. Täytyy paikantaa nimettävät yksilöt kussakin kontekstissa ja pohtia tekojen ja motiivien oikeutettavuutta yksittäistapaus kerrallaan. Tätä ei tehdä ja siten ei mielestäni ole mahdollista myöskään saavuttaa oikeutta. On myös niin, että moni nainen on saavuttanut korkeita, korkeimpia, asemia. Sikäli 'kvalitatiivista' esteisyyttä ei voida olettaa. Ja määrällisesti saattaa olla jopa niin, että sosioekonominen tausta vaikuttaa paljon sukupuolta enemmän 'lasikattoon'?
Yksi asiani ytimistä oli kuitenkin se, että vastustin persoonattomien voimien retoriikkaa, eli puhetta 'lasikatoista' ja 'kriittisestä tarkastelusta' ilman subjektin tuomista esille. Moisessa piillee se vaara, että väite alkaa elää omaa elämäänsä, eikä osata enää kytkeä sitä tositapahtumiin ja osoittaa sormella oikeiden ihmisten tapahtuneita tekoja ja harjoittamia asenteita. Täytyy osata osoittaa ja täytyy malttaa olla olettamatta enempää kuin on osoitettavissa.
Liberalismin nimissä voidaan toki ajatella, että jokaisen pitää saada henkilökohtaisesti asettaa muita eriarvoiseen asemaan sukupuolen, iän, alkuperän tms perusteella, mikäli haluaa. Mutta ollaanko tällöin suojaamassa yksilönvapauksia liian korkealla hinnalla? Minusta kyllä.
Minusta ei. Positiiviset oikeudet tuovat aina välittömästi tullessaan kysymyksen siitä, kuka kantaa vastuun. Parempi onkin pitää 'oikeuksien' retoriikka minimissä ja tyytyä muuten joko valistamaan tai vaihtoehtoisesti positiivisen lainsäädännön sovelluksiin. Ja jos yksilö ei saa asettaa ihmisiä sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan, päteekö tämä sääntö myös seksuaalisuhteisiin? Jos ei, miksi ei? Jos kyse on julkisen ja yksityisen erosta, miksi hyödykkeiden vaihdon tulisi olettaa olevan julkista? Eli vaikka omasta puolestani kannustaisin ihmisiä mahdollisimman vähäiseen sukupuolen huomiointiin hyvin monella elämän osa-alueella, ei arvoa ole syytä haikailla oikeudeksi. Paitsi ettei sellainen onnistu, sellaisen yrittäminen on jo itsessään riittävää vahingoittamaan minimioikeuksien legitimointia.
Ai niin, ja liberalismissa ei voi sikäli mennä liian pitkälle, että kukaan minun itseni ulkopuolinen ei ole saanut minulta lupaa asettaa minulle velvollisuuksia. Se onnistuu vain, mikäli henkilö hylkää liberalismin täysin ja on valmis takaamaan esittämänsä vaatimukset sanktioin.
Dorian,
Todellakin monet asiat esitetään toisina kuin ne ovat. Naiskysymys on juuri tällainen, yksinkertainen selitys, joka esitetään silloinkin kun sillä ei ole itse asian kanssa mitään tekemistä.
Tulta syöksevä lintu,
Olen samaa mieltä siitä, että lähtökohtaisesti puhuminen "lasikatoista" tai esittäminen muita vastaavanlaisia vertauksina, on huono tapa lähestyä konkreettista eriarvoisuuden kysymystä. "Mikä on laskikatto"? Tarkoitanko sanoa, että voisin hengittää vapaasti vasta, kun puolet johtavissa asemissa olevista henkilöistä olisi naisia? Ei.
Olen nähnyt paljon naisen urakehityksen etenemisen tai paikalleen pysähtymisen syitä. Useimmat syistä johtuvat naisista itsestään. Dorian viittasi luonnollisiin eroihin, ja tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan usein syy naisen urakehityksen hidastumiseen tai pysähtymiseen. Konkreettisesti. Useat naisista haluavat lapsia ja haluavat viettää aikaa lastensa kanssa. Tuntemistani naisista kukaan ei ole tilanteessa, jossa nainen itse haluaisi olla pidempiä päiviä töissä, mutta ei lapsen vuoksi voi. Syystä tai toisesta useimmat tuntemistani miehistä osallistuvat etenkin pienten lasten hoitoon naisia vähemmän.
Lasikatosta on kuitenkin kyse silloin, kun nainen haluaisi nimenomaan tehdä uraa ja tulee syrjäytetyksi huonomman miehen vuoksi. Tiedän tapauksia, joissa nainen on ollut miestä kokeneempi, tunnollisempi ja varmasti vähintään yhtä älykäs, mutta tehtävään on valittu mies. Kukaan ulkopuolisista ei ole osannut sanoa, minkä ominaisuuksiensa perusteella mies olisi ollut tehtävään naista parempi. Naisen hyvät ominaisuudet on sittemmin esitetty huonossa valossa, tunnollisuus aikaansaamattomuutena, kokemus jämähtämisenä ym, vaikka ulkopuolisen tarkkailijan silmin selitykset ovat tuntuneet tekaistuilta.
Edelleen naisen ominaisuudet ovat usein työpaikalla ankarammassa arvostelussa kuin miehen. Miehelle ollaan minun kokemukseni perusteella suvaitsevampia kuin naiselle.
Koska vastaukseni venyi näin tolkuttomasti, en enää vastaa liberalismia koskevaan keskusteluun muuten kuin siten, että luotan perustuslain oikeudenmukaisuuteen enemmän kuin yksittäisten ihmisten arviontikykyyn. Sinun kaltaisiasi, jotka kantavat vastuuta vapauksiensa seurauksista, ei nimittäin ole joka oksalla.
Kiitos Tulta syöksevä, huomautus oli todella paikallaan."Yksi asiani ytimistä oli kuitenkin se, että vastustin persoonattomien voimien retoriikkaa, eli puhetta 'lasikatoista' ja 'kriittisestä tarkastelusta' ilman subjektin tuomista esille." Pidän epämiellyttävänä ja turhana argumentointina huidella yleisillä otaksumilla, ja nyt itse syyllistyin sellaiseen.
En todellakaan voi esittää mitään yksittäisiä todisteita tuollaisen väitteen tueksi, ja sitä paitsi on aivan totta, että voimakenttiä, vallan kasvotonta käyttäjäjoukkoa ei ole olemassa. On yksittäisiä päätöksiä, joissa tietysti on vapaus valita vaikkapa työpaikkaa hakevien joukosta se, joka valitsijaa eniten miellyttää. Tai ylentää se,joka eniten miellyttää. Vapauden ja estetiika tai lailla pakottamisen sijaan voi kysellä jonkinlaisen moraalin perään, jos valituksi tuppaa aina kuitenkin tulemaan yhtä samaa sukupuolta.
Totta, Soli, ja "voimakenttä" on hyvä sana.
Lähetä kommentti