Joitain päiviä ei tule muistelleeksi sitten, kun ikäloppuna kolmekymppisenä kutoo villakoiria kiikkustuolissaan. Tämä oli sellainen päivä.
Huonosti nukuttujen öiden, töistä ja kaikesta muustakin kumpuavan v*tutuksen ja kymmenen tunnin toimistossa istumisen päälle saa niskaansa vielä huonon omantunnon, kun jättää kauniin kesäillan käyttämättä (no, ainakin ulkoilun osalta) ja istuu sen sijaan kotona liian väsyneenä edes hengittämään. Voisin kirjoittaa itselleni muistiin ohjeen mennä aiemmin nukkumaan ja yrittää olla ajattelematta yhtään mitään enää vaakatasoon päästyäni, mutta korvan takana on vastaavia ohjeita jo enemmän kuin pyitä oksalla, ja silti ei vain mene jakeluun.
Nettisarjiksia ja blogejakin voisin taas lukea, etteivät vallan pääsisi kuromaan hirvittävää etumatkaa, mutta ehtii ne varmaan selata sitten seuraavassakin elämässä. Täältä tÄÄÄH
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Minne katosi päivät
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tiedän tunteet, siis sekä kolmekymppisenä villakoirien kutomisen että kuvailemasi kierteen. Älä huoli, tulee se talven synkeys sieltä, jolloin olo kevenee välittömäsi ko. huonon omantunnon osalta.
"Jee". Sitä odotellessa taidan juosta ikkunan läpi ja mennä junaraiteille työntämään tikkuja kynsieni alle.
Hyvässä kesässä on kyllä ehdottomasti justiinsa tuo huono puoli. Onneks ei oo töitä tänä kesänä!
Kiikkustuoli pitäiskin hankkia.
Tulkinnasta hieman riippuen huono puoli alkaa olla sitä mittaluokkaa, ettei edes voida puhua hyvästä kesästä. Kuten itsekin (muistaakseni) aiemmin kirjoittelit, vain aurinkoisen sään kutsuminen hyväksi sääksi on sitä paitsi sääsortoa.
Mikäli kammarissa on jo kutimet ja kissa, jonka häntää tuolilla voi jyrätä, pakka on kiikkua vaille valmis. Siispä Ikeaan (täytyyhän siellä kiikkustuoleja olla).
Lähetä kommentti