Hajanaisia ajatuksia arktiseen kesäyöhön:
Kesäkuu oli ensimmäinen kokonainen (kalenteri)kuukausi tämän blogin historiassa, jolloin en kirjoittanut mitään. Älkää kuitenkaan vielä juhliko, teillä vain kävi tuuri.
Olin aikeissa kirjoittaa tänne jopa pätkän fiktiota, ja raapustinkin sitä tunnin ajan muistikirjaan paikallisessa kahvilassa perinteiseen tapaan kynällä. Lopputulos vain oli niin surkeaa kuonaa, että sittemmin en ole jatkanut kirjoittamista, raapustuksen julkaisemisesta puhumattakaan. Tätä voitte jo juhlia, ei siitä kelvollista tule jatkossakaan.
Tänä kesänä olen kokeillut ensimmäistä kertaa harrastetta, jota kohtaan olin aiemmin ennakkoluuloinen — ja turhaan (siis turhaan ennakkoluuloinen, en turhaan kokeillut). Ennakkoluuloton kokeilu sai jatkoa, ja muutama päivä sitten ostin (tai tarkemmin ilmaistuna tilasin, mutta en nyt ala halkoa vähäisiä hiuksiani) jotain, minkä tuomitsin täysin tarpeettomana leluna viime syksynä: miniläppärin. Mikäli sama kokeilunhaluinen vimma jatkuu, ensi viikkoon mennessä olen polttanut ruiskuhuumeita ja ennen ensimmäisiä syyssateita olen Naamakirjassa.
Hajanaisia ajatuksia olisi varmaan enemmänkin, mutta ne taitavat toistaiseksi olla liiankin hajanaisia ollakseen taltutettavissa blogikirjoitukseen. Ja täytyyhän sitä jotain sanottavaa säästää elokuullekin.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
English Summer Rain
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Hehee, varmaan päädyt tuota menoa Naamakirjaankin. Joskus on kyllä ihanaa rikkoa rajojaan tai joutua muuttamaan mielipiteitään asioista. =)
On hauskaa, että voi olla kapiallinen vain olemalla käyttämättä Facebookia. Se on melkein väkisin kannanotto, kuten: "en aja autolla" tai "en syö lihaa".
Chi,
"My opinions may have changed, but not the fact that I'm right." (Ashleigh Brilliant)
Myönnettäköön, että joskus mielipiteitään tulee tarkistettua ihan syystä. (Ehkä tuo on aika itsestäänselvää; syyttä niitä ei varmaan ainakaan tule tarkisteltua.)
Ja onhan se niin, että jos ei liiku, jää ikuisesti paikalleen. Se ei kuulosta kovin houkuttelevalta sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään.
JJ,
nykypäivänä kapinallisuus on todella helppoa. Toisaalta tuo muodostuu sikäli myös ongelmalliseksi, että kerran kapinallisen leiman saatuaan sellaisena pysymisestä tulee kokopäiväinen agenda, mahdollisesti ilman järkevää syytä.
Facebookiin alkaessa rantautua tänne synkkään pohjolaan ihmiset kertoivat innoissaan, miten siellä voi heitellä toisia lampailla — eikä sitten juuri mitään muuta. Oma vastarannankiiskeyteni juontuu noilta ajoilta. Sittemmin monet tutut ovat kehuneet sen kirotun sivuston ominaisuuksia, joista osa alkaa vaikuttaa suorastaan hyödyllisiltä. Ehkä siinä vaiheessa on hyvä tarkistaa mielipiteitään, kun kapinallisuus on enää itsetarkoituksellista...
Mutta sen voin jo luvata, että Twitteriin en hairahdu! (Ainakaan tällä viikolla. Enkä minä siellä Facebookissakaan vielä ole.)
(Jahas, taas tuli kirjoitettua kommentti, joka on alkuperäistä kirjoitusta pitempi.)
Tavallaanhan se alkupeäinen postaus on vähän kuin syötti, jolla polkaistaan keskustelu käyntiin. Eihän suusanallista keskusteluakaan käydä niin, että joku pitää esitelmän, jota sitten kommentoidaan kukin muutamalla sanalla... =)
Kun tuon postauksen ja edellä olevan kommenttisi lukee, niin sähän taidat henkisesti olla jo siellä facebookissa. :D
Mun mielestäni siinä on parasta juuri se, että on saanut yhteyden joihinkin ystäviin, joihin se yhteys on muuten on ollut aika katkolla. Siellä on myös helppo pitää yhteyttä ihmisiin, voi heittää vaan muutaman sanan toiselle ilman, että tarvii kaivaa sulkakynää esiin ja kutsua kirjekyyhkyä paikalle.
Mutta twitter on kyllä tosi tylsä, sillä ei oikein tee mitään. Paitsi jos haluaa stalkata julkkiksia.
Sitä paitsi erikoisuudentavoittelu (kapinallisuus) on niin tavanomaista nykyisin.
JJ,
minun postaukseni ovat enemmän katiskatyyppisiä kyhäelmiä, joita heittelen lätäkköön toivoen, että naru ei katkea ja jotain saalistakin saattaisi tulla. Mutta tokihan on erinomaista, jos vuoropuhelua syntyy, vaikka sitten rakastaisinkin omaa "ääntäni" niin kovasti, että hoitaisin piisaminosan keskustelusta myös kommenttilaatikossani.
Tiina,
havaintosi pitää paikkansa ja voisin sanoa henkisen selkärankani jo murtuneen, jos minulla ikinä olisi ollut sellaista.
Tuota ovat sanoneet "fesestä" monet tutut, ja ehkä siihen on pakko alkaa pikkuhiljaa uskoa. Tosin täytyy vielä tarkistaa, miten hyvin pystyn suojautumaan kirjasessa ihmisiltä, joihin en halua olla missään yhteydessä. (Käsittääkseni varsin hyvin.)
Ja kyllä kapinallisuus tosiaan ennen oli parempaa. Kuten nostalgiakin.
Heheh... nostalgia oli ennen parempaa... hehehe... =D
Vanha vitsi, josta en itse voi ottaa minkäänlaista kunniaa. Paitsi ehkä kavalan kierrättämisen osalta. Mutta kyllä se minuakin hymyilytti, kun sen jossain aikoinani näin ja varastin omien aivojeni poimuihin.
Turinoi miniläppäristä vaan, on hankintalistalla, mutta vaikea päättää tässä ominaisuuksien viidakossa sitä parhainta valintaa. Ehkä Mac, jo siksi, ja ainoastaan siksi, että se on söpö kuin possu pienenä.
Kenen slogan olikaan "Rebel without a cause"?
En nyt varmaan tämän enempää koneesta turinoi, mutta: itse hankin koneen lähinnä kirjoituskoneeksi ja satunnaiseen nettikäyttöön, joten päädyin mietteissäni Samsungiin, jonka näppis on 97% normaalista ja akkukestoksi lupaillaan parhaimmillaan kymmentä tuntia. Yhteisen taipaleen alku on ollut hieman karikkoinen, mutta siitä voin syyttää vain sisäistä nörttiäni.
Sloganista en tiedä, mutta ainakin James Deanin Nuori kapinallinen on alkukieliseltä nimeltään tuollainen. Hämmentävää, että tuon mainitsit, sillä tuohon viittasin aiemmassa kommentissani (joskin hakemani "kapinallinen ilman syytä" onkin tuosta huono käännös).
Lähetä kommentti