lauantai 3. tammikuuta 2009

Tää on tyhjä ja loputon leikki

Vuoden vaihtuminen on mielikuvituksettomalle sielulle sikäli hyvä asia, että sen myötä voi kirjoittaa jälleen yhden kiintiöpostauksen valmiista aiheesta. Ala-asteen jokasyksyisen "Mitä tein kesällä" –tuherruksen sijasta joutuu sentään miettimään hieman laajempaa näkemystä, että kirjoitus kattaisi koko teeman "Miten hukkasin jälleen yhden vuoden mitättömästä elämästäni".

No, millainen vuosi 2008 sitten oli? Surkea, tietysti. The end.

Ehkä voisin iloksenne (lue: ihan kiusallani) kuitenkin pureutua muutamaan yksityiskohtaan matkan varrelta hieman tarkemmin. Tässä pieni listaus vuoden kohokohdista — tai pohjakosketuksista, miten vain.

Opiskelu

Tämä tieto- ja taitolaji ei ehkä itsessään ole mainitsemisen arvoinen, mutta sen välttämättömyyden päättyminen on. Alkukesästä kun koitti se vapauden hetki, jona oppivelvollisuus teknisesti lopultakin päättyi.

En vähättele sitä, kuinka hienoa tuon hetken koittaminen oli. Paitsi että siinä ei lopulta ollutkaan hirveästi vähäteltävää. Ohuen paperinivaskan jättäminen toisten käsiin oli toki varsin hieno hetki, jota seurasi muutaman päivän euforia. Ja se sitten siitä. Vaikka koko syksynä illat olivat periaatteessa omaa aikaa ilman velvoitteita (ja tietenkin täynnä alkoholia, huumeita ja maksullisia seuralaisia), ei eroa menneeseen enää juurikaan huomannut. Melkoinen pettymys, kun tuota hetkeä on pitänyt ennakkoon elämänsä (toisena) alkupisteenä viimeiset kymmenen vuotta tai pitempään.

Toisaalta voin yrittää lohduttaa itseäni sillä, että ehkä asian seuraukset eivät vieläkään ole oikein iskeneet tajuntaan vaan tulevat hieman jälkijunassa, ja sitten elämä on pelkkiä ruusuja ja nallekarkkeja. Vaikka käsite "vuosi" taipunee mielessäni edelleen enemmän luku- kuin kalenterivuodeksi, saattaisi moinen kuitenkin olla jopa minun mittakaavassani hälyttävän rankkaa itsepetosta.

Työ

Toinen pitkään aikataulujani hallinneista asioista saa nyt jyllätä kalenterissani pitkälti yksikseen, kun sen ilkeä velipuoli (ed. kohta) on selätetty. Tylsä aihe, mutta sen verran mainittakoon, että työnantaja vaihtui loppuneena vuonna. Kuten sitä edellisenä ja sitä edellisenäkin. Vielä en kuitenkaan halaja muualle (mikä lienee ihan hyvä juttu, kun koeaikaakin on vielä jäljellä), joten alkaneena vuonna ei välttämättä nähdä seuraavaa siirtymää. Oi, kuinka jännittää! Tämähän saattaa olla Se Oikea!

Yksityiselämä

Vuoden ajalta muistan hetken tai kaksi, jolloin unohdin vihata kaikkea ja kaikkia. Täytynee pitää vuotta siis poikkeuksellisen onnistuneena. Toisaalta, kun mitään pakkoa moiseen ei ole, niin en pidä. Ihan suolesta koko vuosi.

Se listasta. Sen ulkopuolella täytyy sanoa katselmuksena tuoreempiin kuulumisiin, että olen hämmästyttänyt itseäni pysymällä pitkälti kaukana läppäristäni viime postauksen jälkeen. Muistan laittaneeni koko vehkeen (läppärin, siis) päälle tasan kerran tässä välissä. Postit ja muutaman blogin olen sentään tarkistanut iPodin kanssa sohvalla maaten, mikä puolustuksena esitettäköön, että maineeni elämättömänä nettinörttinä ei sentään täysin haihdu. Voisin vaikka väittää keksineeni, että aikaa voi käyttää fiksumminkin kuin pakottamalla itsensä väkisin kirjoittamaan scheissea — kun en kuitenkaan ole aikaani fiksusti käyttänyt, jätän kerrankin valehtelematta. Lopuksi mihinkään liittymätön musiikkikappale, joita nykyään viljelen kirjoituksiini mieluummin kuin kuvia. (Koska videoita löytää sopivia kuvia nopeammin.)


(Manboy: A Bore)

P.S. Kirjoituksen otsikon varastin Sir Elwoodin Viimeisellä rannalla –kipaleesta (olikin muuten vaikeaa löytää siitä mitään, mikä toimisi otsikkona, kappaleen nimeä lukuun ottamatta, ja se taas ei sopinut tähän kirjoitukseen). Syy oli se, että luin hiljattain Nevil Shuten kirjan On the Beach, johon kappale perustuu. Mielenkiintoinen kirja, vaikka ei minusta mitenkään erityisen hyvin kirjoitettu. Teema oli kuitenkin hauska ja pirteä, ja sai omankin mielen kepeäksi. Suosittelen maailmanloppua kaikille.

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Kaikkea sillä iPodilla pystyy nykyään tekemään, jos sillä voi postit ja blogitkin tsekata sohvalla maaten...

Mä olen ihan pro maailmanloppu. Ja Sir Elwood oli kova sana joskus 10 vuotta sitten. (Minulle henk.koht. siis).

Maria kirjoitti...

Hmm... =)

Parempaa uutta vuotta!

DorianK kirjoitti...

Tiina,

minä välttelin pitkään MP3-soittimia (puhelimia lukuun ottamatta), mutta syksyllä sorruin tuohon värkkiin. Ehkä se olisi pitänyt mainita yhtenä vuoden positiivisista yllätyksistä. Tuo on kosketusmalli, joten surffailu sujuu langattoman verkon avulla. (Sisäinen nörttini ei ole ihan kokonaan kuollut.)

Maailmanloppu on hieno asia. Pitäisi osua minusta jokaisen omalle kohdalle.

Täytyy sanoa, että tuota kirjaa lukiessa tuli hetkittäin sellainen kevyt "eihän millään ole lopulta mitään väliä" –olo, ja se tuntui oikeasti tosi mukavalta.

Chi,

kiitokset. (Epä)toivossa on hyvä elää.