Vastarinnan valssi

Matkustaessani viime kuussa kauas kotoa satuin näkemään paikallisessa metrossa erään purukumifirman mainoksia, jotka jäivät mieleeni hauskrasittavan lämpimän ja humaanin luonteensa takia. Sekä tietysti sen takia, että ne ilveilivät Pärstäkirjan kaltaisille sosialismin (vai oliko se "sosiaalisuus"?) keskittymille, joihin en aikaani uhraa sekuntiakaan. (LinkedIn on tietysti täysin eri asia —turh.blog.höh.huom.)

Jokin aika sitten nostalgianpuuskassani kaivoin firman nimen esiin ja etsin nuo kyseiset mainokset (erityisesti tapauksen "Friend request accepted", joka oli se mieleeni jäänyt tapaus) heidän nettisivuiltaan. Niillä jatkettiin mielenkiintoisesti epäverkkomaista linjaa rajaamalla sivujen selailuaika kolmeen minuuttiin. Moinen Oikeaan Elämään (tm) kehottaminen nettinörtteilyn syleilemisen sijasta tuntui suorastaan kuvottavan ihmisläheiseltä ja muutenkin pehmolta, enkä pidä sitä millään tavalla hauskana tai oivaltavana, ja siksi en aio mainita koko mainoskampanjaa tai ainakaan linkata kyseisille sivuille. (En edes videoon, jossa otetaan graafisia hymiöitä hengiltä, vaikka ne ovatkin itse pahuus.)

Pienenä lohdutuksen valopilkkuna keskellä tuota sysisynkkää söpöilyä on se, että tuo nettisivujen aikarajoitusta ilmentävä kello pysähtyy, jos siirtyy katsomaan firman tuotteita tai mainoksia. On lohduttavaa nähdä, että kunnon kapitalismin sydäntä ei pysäytä edes kasvokkain kommunikoinnin hienoutta korostava aate.

Tämä riittänee tästä. Seuraavassa lepakkojaksossa yritän käydä läpi outouksiani (jotka eivät tosin ole outouksia vaan poikkeuksellisen lahjakkuuteni osoituksia).

P.S. Edellinen postaus näytti olleen sadas tähän blogiin kirjoittamani turhake. Leipokaa itsellenne sen kunniaksi vaikka kakku, jos tekee mieli. (Siis kakkua, pervot.)