tiistai 9. lokakuuta 2007

Every Day Is Exactly the Same

Keskustelin erään tuttavan kanssa hiljattain ja hän kysyi minulta, kuinka spontaani olen. Ehkä kaiken oleellisen vastauksesta kertoo jo se, että minun piti miettiä sitä minuuttitolkulla ennen kuin uskalsin ottaa asiaan kantaa.

Pidän rutiineista. Minusta on mukavaa, kun asiat pysyvät paikoillaan ja tietää, miten ja koska voi mennä minnekin. Pidän siitä, että asioihin voi luottaa. Lopulta kyse lienee kaikenlaisen stressin minimoinnista. Etenkin tiukkojen aikataulujen edessä teen mieluummin tuntikaupalla valmisteluja etukäteen kuin panikoin ennen H-hetkeä sitä, ehdinkö ajoissa. Ehkä olen järjestelmällinen, ehkä vain tappavan tylsä.

Ainakin tietyt rutiinini voi nähdä melko (tai liian) pitkälle vietynä järkeilynä. Herätin äskettäin hilpeyttä kertomalla ystävälleni arkipäivien aamutoimistani ja niiden suunnitelmallisuudesta. Minusta on kuitenkin loogista ja aivan täysjärkistä esimerkiksi aloittaa aamu suihkulla myös siitä syystä, että tällöin hiuksilla on aikaa kuivua mahdollisimman pitkään ennen niiden lopullista kuivaamista. ("Myös siitä syystä" siksi, että pääsyy on suihkun tehokas herättävä vaikutus. Se tosin kuulostaa varmaan useimmista aivan järkevältä eikä herätä edes hilpeyttä.) Minusta on myös selkeitä syitä pestä hampaat ja pukeutua vasta aamupalan jälkeen, mutta tietysti ennen ehostautumista (mikä minun kohdallani tarkoittaa tietysti hiusten kurittamista haluttuun kampaukseen). Siinä ei ole mitään huvittavaa. On hankalaa olla väärin ymmärretty arkipäivän nero. Puuh.

Toki pidän myös miellyttävistä yllätyksistä. Suurin osa yllätyksistä ei vain ole miellyttäviä. Joskus myös rikon tarkoituksella rutiineja tunteakseni hetken itseni vapaammaksi ja tuulen tuiverruksen hiuksissani. Kyse on kuitenkin enemmän poikkeuksista kuin vallitsevasta elämäntyylistä. Ymmärrän myös, että vain muutoksen kautta voimme löytää jotain uutta. Olen kuitenkin siinä määrin kontrollifriikki, että haluaisin pystyä vaikuttamaan siihen, mikä muuttuu ja milloin. Tietysti olen jo oppinut hyväksymään sen, että maailma ei vain toimi niin.

Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin siitä. Minusta maailmassa on se hankala vika, että se ei pyöri vain minun käskystäni. Jos uskoisin takuun olevan yhä voimassa, haluaisin vaihtaa koko riesan toimivampaan kappaleeseen.

(Kuva: Gustave Dorén kuvitusta Poen Korppiin)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä tietysti olen tehnyt tämänkin elämässäni nurinpäin, eli aloitin aikuisen elämäni hävittämällä kaikki mahdoliset rutiinit, tottumukset ja aikataulut. Sitten sitä mukaa kun tuntui olennaiselta, niitä lisäilin. Nyt elämäni on jo yhtä kovassa kurissa kuin kellä tahansa, mutta voinpahan ainakin sanoa valinneeni ne itse. Ei pääse ruikuttamaan, kun "ne" eivät ole minua mihinkään pakottaneet:-D

DorianK kirjoitti...

Koen, etteivät nuo omatkaan rutiinini ole niinkään ulkoa saneltuja kuin omia valintojani. Ainakin osan rutiineista olen vähintään muokannut itselleni sopiviksi, kun olen oppinut, miten saan parhaiten jotain aikaan. Äärimmäinen esimerkki voisi olla muutaman vuoden takainen kirjatentteihin lukeminen, jossa tein itselleni lähes viikoksi tuntiaikataulun ja laskin etukäteen joka tunnille sivut, jotka minun oli sinä aikana ehdittävä lukea. Aikataulun noudattaminen oli kuin häkissä asumista, mutta kirjat tuli luettua ajallaan ja tentitkin läpäistyä. (Mitenkäs se menikään... "Olen kyborgi, mutta se on ok".)

Sitä paitsi osittain noissa rutiineiksi muodostuneissa "rituaaleissani" (kuten aamutoimien melko tarkka järjestys) on se ihan looginen ajatus, että puristamalla ns. pakolliset toimet mahdollisimman tiukkaan aikatauluun, vapaa-aikaa jää mahdollisimman paljon. Ja kyllä minä lopulta rakastan ajallista vapautta. Minun olisi esimerkiksi vaikea kuvitella enää meneväni töihin, jossa ei olisi vähintään liukuvia työaikoja. (Jos en nyt olisi sellaisessa, olisi esimerkiksi tänä aamuna vanhojen tavaroiden pois toimittaminen jäänyt väliin.)

Optimi toimintamalli minulle lienee siis oman päätäntävapaus yhdistettynä tiukkaan (itse)kuriin. Tämä on suoraa seurausta siitä, että usein en saa hirveästi aikaan, ellen ole joko todella innostunut asiasta tai "pakota" itseäni sen tekemiseen. Itsenäisestä kurinalaisuudesta voi minusta saada voimaa ja siitä voi tuntea ylpeyttä. Siitä lipsumista en myöskään anna helposti itselleni anteeksi. Joskus juoksulenkeillä ylitänkin erilaisia kipurajoja toistelemalla mielessäni erään kotimaisen tanssiorkesterin lausahdusta: "Kaikki liha tottelee kuria." Toimii.