Marching Bands of Manhattan

Kun nyt sain matkakuvat lopultakin auki (yllättäen se ei uudella ulkoisella lukijallani onnistunut, mutta työkoneeni omalla sisäisellä kortinlukijalla kyllä), ilahdutan teitä muutamalla kriittisen tärkeällä otoksella. Näillä toivon saavani kansalaisjournalismin Pulitsari-palkinnon, ellei kriittinen yleisö tekstiviestiäänestä minua pois ehdokkaiden joukosta liian pienen ja piilossa pysyvän rintavarustälykkyyteni takia.

Aloitan tärkeimmästä. (Huomattakoon, että tuo yksi kevytversio oli kuusiopakkauksessa niin ovelasti, että huomasin sen vasta kassalla, enkä viitsinyt enää paeta sitä vaihtamaan oikeaan juomaan. Join kyllä tuon viallisenkin yksilön, ja se oli juuri niin pahaa kuin olettaa voi.)


Tässä vieraassa ja primitiivisessä kulttuurissa oli selvästi tapana muistella vainajia tavalla jos toisellakin. Yleensä tämä ilmiö purkautui ilmoille erilaisiin aitoihin kiinnitettynä esineistönä.


Yllä näkyy hieman kestävämpi versio, alla todennäköisesti huomattavasti lyhyemmän ajan toimiva. Tosin jälkimmäisessä ajoitus oli arvatenkin varsin merkittävä osa koko ilmiötä.


Oheen länttään (fani)videon yhtyeeltä, joka on kotoisin visitoimastani kaupungista. Tämä kipale on soinut niin työpaikallani, päässäni kuin autossanikin loppukesän aikana varsin runsaasti. Kun nupit kiskaisee sopivasti kaakon suuntaan, tästä tulee minulle aina mielikuva livekeikan aloittavasta vedosta, jolla yleisön saa edes jokseenkin heräämään.


(Interpol: Untitled)