Syksy, ilmeisestikin.
Olen ollut varsin laiska kirjoittamaan, mikä pistettäköön muiden kiireiden piikkiin. Kiireet ovat toki tuoneet myös muutoksia mukanaan, ja edessä niitä on lisää. Ensi viikon olen poissa kaukana aavan meren tuolla puolen jossakin maassa, jonka kaukorantaan laine liplattaa. Siellä eivät natiivit puhu juurikaan pohjoismaisia kieliä ja kännykän mukaan ottaminen olisi turhaa, joten se jää kotiin. Toivottavasti raukka pärjää yksinään. Ehkä pitäisi pyytää naapuria kastelemaan sitä.
Paluun jälkeen seuraava isompi muutos lienee selkäänpiiskaajan vaihtuminen. Leipä tulee ansaittua jatkossa hieman eri tavalla kuin tähän saakka, mikä nostanee työskentelymotivaatiota taas vaihteeksi ja aikaansaanee useita pötsihaavoja ja hermoromahduksia — ja tietysti vähentää bloggaukseen käytettävissä olevaa aikaa entisestään, mikä aiheuttanee pienten karvaisten käsien yhteentaputusta ja iloista hihkumista lukijoideni kotopuolissa.
Toisaalta olisi ollut vielä isompi muutos tarttua yhteen toiseen tarjottuun haastatteluun, joka olisi saattanut poikia paikan ison meren takana. Minä taidan olla jotenkin nyhverö, kun näin kovasti takerrun kotimaani multaan, mutta täällä on koti ja täällä on kolo ja nörtillä pehmoinen pääolo.
Tänään taidan myös viettää varsin erikoisen illan ja istua vain telkkarin ja läppärin ääressä. Lieneekin ensimmäinen sohvaperunainen koti-ilta sen jälkeen, kun tuli saatua tapetointiurakka valmiiksi ja tavarat suunnilleen paikoilleen.
Hämmentävää, että minä oikeastaan odotan sitä kuola valuen.
(Viikate: Syys)
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
I had a secret meeting in the basement of my brain
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
No sullahan on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mä voisin kanssa lähteä jonnekin ja sen jälkeen saada työpaikan. Vaan eivät taida tulla kotoa hakemaan.
No, ehkä joku päivä...
Muista kuitenkin priorisointi:
1. bloggaaminen
2. työ
3. ilon pito
Joo, ei tässä meinaa pysyä enää ihan joka kurvissa edes kyydissä. Täytyy jopa sanoa, että suuri osa tapahtumista ja muutoksista on tullut kuin Manulle faksi kesken illallisen tvj., eli yllättäen ja pyytämättä. Mutta ehken valita. Paitsi että sitähän minä täällä yleensä teen.
Priorisointia hämmentää se, että "työ on ilomme". Joka tapauksessa bloggauksen pitäisi varmaan olla ykköstilalla ja muut saisivat sitten jakaa sen hopean. Nyt taitaa allekirjoittaneella kyllä mennä vähän toisinpäin.
Kas kas. Jos alkaisi kirjoittaa jotakin menestyvää blogia ja ansaita sitten googlelta mainosrahoja. Sitten voisi yhdistää työn ja bloggaamisen. Vaan eihän se toisaalta sitten olisi enää hauskaa...
Niin, ja en taputa, kun ei ole edes karvoja käsissä. Paljon.
Ovela suunnitelma. En tiedä, olisiko se hauskaa, mutta iloa siitä pitäisi silti irrota — olettaen, että bloggaaminen on työtä ja työ iloa. Ja priorisointia se toki helpottaisi kovasti, jos vaihtoehtoja olisi vain yksi.
Taputtaa saa, vaikka kämmenet eivät enää/vielä/taaskaan kasvaisikaan karvaa.
En taputa silti. Kannustan korkeintaan yhä uusiin ja uusiin suorituksiin.
Kiitän kannustuksesta. Yritän yltää yhä uusiin ja uusiin suorituksiin, nykyiseen tyyliin mauttomuuden rimaa hipoen.
Sulle on haaste täällä kunhan palajat.
Kiitän haasteesta, ja vastannen siihen vielä tämän vuoden puolella. Pitäkää siis hatuistanne kiinni!
Lähetä kommentti