tiistai 19. elokuuta 2008

The Perfect Kiss

Alcinoe kirjoitti (Annikin jalanjäljissä) suudelmista ja suuteluhistoriastaan. En nyt ajatellut mennä omaan historiaan, mutta kun aihe kuitenkin on kiinnostava, voisin näin kirjoittaa (jälleen yhden) pienen "olen yhä hengissä" –postauksen.

Kävin runsaat pari viikkoa sitten keskustelun siitä, onko oikeasti olemassa hyviä suutelijoita. Oikeastaan kyse oli jonkinlaisesta määrittelystä hyvälle suutelijalle. Keskustelukumppanini mielestä sellaisia on, vaikka tietenkään mitään universaalia mitta-asteikkoa ei (millekään) suoritukselle voi oikein asettaa. Hänellä oli ainakin vahvat mielipiteet siitä, millaisia ovat huonot suudelmat, ja kieltämättä niiden tunnusmerkit tuntuvat eri ihmisten puheissa toistuvan usein kovin samanlaisina. Erityisesti toisen osapuolen tukehduttaminen oman kielen avulla tuntuu keräävän miinuspisteitä.

Lopulta olen kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on pakostikin lähinnä henkilökohtainen mieltymys eikä mikään mitattavissa oleva taidonnäyte. Olen aina kallistunut enemmän sille kannalle, että suudelmien miellyttävyydessä on kyse ihmisten yhteensopivuudesta. Sama pätee minusta myös niin seksiin kuin suhteiden ei-fyysisiin piirteisiinkin. Minusta se on makuasioissa jopa aika itsestäänselvää, vaikka cosmojen yms. läpysköiden kansissa kovasti mainostetaankin jotain yleisiä vinkkejä taitojen kartuttamiseen. (Sen verran voin toki antaa asiassa siimaa, että täyttä kädettömyyttäkin maailmaan tuntuu mahtuvan, ja sikäli tuollaisille jutuille voi olla ihan niiden tarpeessa olevaakin — pun intended — yleisöä.)

Sikäli koko pohdinta on aika turhaa ja typerää, että mitään pisteitä ei noista suorituksista jaeta (tai ei ainakaan pitäisi). Toisaalta ihmiset kuitenkin pitävät toisista suudelmista enemmän kuin toisista, eikä sen tunnustaminen minusta ole mitenkään ilkeää ketään kohtaan. Ei sillä, että suoritusten analyyttinen vertaaminen keskenään olisi välttämättä kovinkaan mukava puheenaihe toisen osapuolen kuullen, tai kovin järkevää puuhaa edes itsekseen pimeinä talvi-iltoina.

Saatte olla toki eri mieltä. Vaikka kaikesta.

No, kerrottakoon siitä historiasta nyt kuitenkin sen verran, että äitini mukaan minä olin suudellut jo tarhassa (ja siis itsekin ihan tarhaikäisenä -pedof. syyt. vältt. huom.) jotain tyttöä, tai ehkä paremminkin hän minua, kun minun aloitekykyni tietää. Itse en siitä kotona ollut kertonut, mutta äitini kuuli asiasta tytön äidiltä. Pienokainen oli kuulemma kehuskellut kotona tapahtuneella silmät loistaen. Itse tosin en muista koko tapahtumaa, joten kyseessä saattaa olla vain äitini keksimä tarina kannustamaan minua heterouden tielle. Joka tapauksessa olen itseeni aika pettynyt sen takia, etten sitten tajunnut ottaa moista (siis suutelua, en heteroksi kannustamista) tavaksi ennen kuin vasta monia, monia vuosia myöhemmin (tosin en lastentarhoissa -jäll. pedof. syyt. vältt. huom.).

(Kuva: Francesco Hayez: Il Bacio)

7 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Minä en tykkää yhtään siitä, jos suudelman kohde, eli mies, tuntuu menevän jotenkin edellä karkuun koko ajan niin että minun täytyy taas kurottua eteenpäin saadakseni suudella kunnolla. Tai sitten täytyisi ottaa tyyppiä päästä kiinni, jotta se pysyy riittävän lähellä.

No, noissa tapauksissa koko homma onkin tyssännyt aika nopeasti yhteensopivuusongelmiin.

Josta päästäänkin siihen, että luulen, että jos on rakastunut tai hyvin ihastunut, niin tykkää myöskin sen toisen suudelmista eniten ikinä! Kumpi sitten on syy ja kumpi seuraus, ei voi tietää.

DorianK kirjoitti...

Eipä kyllä minuakaan juurikaan innosta, jos toinen leikkii vaikeasti suudeltavaa. Yleensä tilannetta helpottaa, jos hänet naulaa korvistaan kiinni seinään, mutta jos oma rakas ei satu olemaan puolitoistametrinen pupujussi, homma ei suju ihan ongelmitta.

Tuo tunnehumalan vaikutus on hyvä pointti, jota olen aiemmin korostanut muissa yhteyksissä, mutta se pätee varmasti myös tähän; aika usein toisen tekemiset tuntuvat sitä hienommilta, mitä paremmin hänet tuntee ja mitä enemmän häneen on kiintynyt. Ilmeisesti pitkissä suhteissa tämä ilmiö saavuttaa kyllä jossain vaiheessa huippunsa ja alkaa vastaava alamäki, mutta itse en ole vielä niin pitkässä suhteessa ollut, että sitä olisin itsessäni huomannut.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse tosin en muista koko tapahtumaa, joten kyseessä saattaa olla vain äitini keksimä tarina kannustamaan minua heterouden tielle."

Tässä kohtaa repesin totaalisesti. =) Kirjotat hauskasti.

Joo, todellakin nuo karkuunjuoksijat mistä Tiina puhui, ovat aika karmeita. Vielä karmeampia ovat ne, joilla on kauhea pistävä parransänki, ja jotka suudellessaan hinkkaavat sitä sänkeään naisen ihoa vasten niin, että sen jälkeen punoittaa varmaan seuraavanakin päivänä. Toinen ällötys ovat kuolamiehet, joiden suudelmat oikeasti ovat aivan liian märkiä.

Alcinoe kirjoitti...

Toisaalta myös päänlukitsijat ovat yleensä epämiellyttäviä. Vääntävät uhrinsa niskan tuskalliseen kulmaan ja hierovat naamaansa muka-hekumassa vastapuolen naamaan. Hyvin teatraalista, hyvin epäeroottista.

DorianK kirjoitti...

Pahoittelen vastausten viivästymistä, sillä netissä vasteajan tulisi aina olla tunteja (tai mieluummin alle tunti) eikä päiviä. Satuin kuitenkin olemaan tyystin koneetta viimeiset neljä päivää.

chi,

äitien tiet ovat joskus tutkimattomat ja vieläpä sangen kierot, joskin yleensä hyväätarkoittavat. Parransänkiä en kyllä osaa omasta kokemuksesta kommentoida, kun minulla on ollut ilo suudella ainoastaan parrattomia henkilöitä. Voin silti kyllä hyvin ymmärtää raapimisen epämiellyttävyyden.

Alcinoe,

teatraalisuus on yleensä aika toissijainen juttu, jos rupeaa kovasti fyysisesti kontrolloimaan toista. Toki hekumallinen innokkuus tai innokas hekumointi on yleensä ihan positiivinen juttu, mutta sen ilmenemismuotoja on monia. Ja siinä tullaan jälleen siihen yhteensopivuuden piiriin, että mikä niistä ketäkin miellyttää, jos mikään.

Annikki kirjoitti...

Kas, jo toinen miesnäkökulma aiheeseen.

Kysyin sähköpostissa asiasta yhdeltä ja sain vastaukseksi melkein vastaavan hyvin kuivakan ja varovaisen pohdinnan.

Lähtöoletushan on, että pitää jo valmiiksi siitä ihmisestä, jota suutelee, joten ei sitä erikseen tarvitse pohdiskella. Vai kuinka usein sitä joutuu pussailemaan vastenmielisen henkilön kanssa?

Tunnusta pois ja julista maailmalle, että ah, sukat pyörivät jaloissa. :)

DorianK kirjoitti...

Hmm, "melkein vastaavan hyvin kuivakan ja varovaisen pohdinnan"? Minun pohdintani oli tietenkin analyyttista ja tieteellistä ja eksaktia eikä suinkaan kuivakkaa tai tylsää. Sitä paitsi tällaisella syyssäällä on hyvä saada sukat kuivattua edes jossain.

Mikäli tuo lähtökohtainen mieltymys viittasi siihen tunnehumalaan, niin tokihan jotain pohjaa yleensä on jo (ainakin toivottavasti) valmiiksi, jos kielikontaktia alkaa hakea. Minusta vain tuntuu, että esimerkiksi ensimmäiset suudelmat eivät yleensä ole ihan yhtä "yhteensopivia" kuin myöhemmät saman ihmisen kanssa. (No, ne tosin ovat erityisen kutkuttavia eri syistä, mutta se sivuutettakoon tässä nyt triviaalina.) On tietysti vaikea arvata, johtuuko se toista kohtaan tunnetun kiintymyksen kasvamisesta, molempien toiminnan hioutumisesta yhteensopivampaan suuntaan vai itse kunkin rohkeuden kasvusta. Ja sama se kai onkin, jos muutoksen suunta kuitenkin on mieluisa.

Äh, kuivakaksi meni taas.

Mutta tokihan minä voin sen tunnustaa, että yleensä suudellessa sukat pyörivät jaloissa ja foliopipo päässä.