Book & a Cover

On tullut aina silloin tällöin mietittyä, että musiikkikipaleiden cover-versiot ovat hyvin harvoin parempia kuin alkuperäiset. Aiheesta oli hieman puhettakin blogistanian muilla nurkilla jokin aika sitten, ja mieleen tuli kirjata oikein ylös lista kappaleista, joissa peittoversio löisi originellin laudalta. Sellainen lista on siis nyt luvassa.

Ensiksi kuitenkin pieni sivupolku: tästä se ajatus sitten lähti.


(Apoptygma Berzerk: Cambodia [alkup. Kim Wilde])

Kyseessä on siis lainakappale, joka on reilusti alkuperäistä parempi. Tämä ei ehkä oikeasti ollut varsinainen motivaattori näiden kappaleiden listaukseen, mutta kun tämän tänään aamulla kuulin, piti se hakea vielä YouTubesta ja äkkiä innostus tämän hautuneen idean toteuttamiseen ylitti innostuksen töihin liittyvien asioiden opiskeluun (kummallinen juttu, tuo).

Samaan syssyyn pitää kuitenkin heittää myös esimerkki toisesta vaakakupista. Tässä siis kappale, jonka cover-versio löytyy samalta levyltä kuin yllä oleva. Olen kuullut pari-kolme uudelleenlämmittelyä tästä, ja aina ne vain jäävät tämän alkuperäisen jalkoihin.


(House of Love: Shine On)

Mutta lopultakin siihen itse listaan.

1. Jimi Hendrix: All Along the Watchtower
    (alkup. Bob Dylan)

2. Ministry: Lay Lady Lay
    (alkup. Bob Dylan)

Bob Dylan on niitä artisteja, joiden alkuperäisiä versioita kappaleista en juurikaan välitä kuulla. Sen sijaan useat miehen kipaleet saavat uuden, mahdollisesti jopa ihmisarvoisen elämän muiden artistien käsittelyssä. Vaikka aluksi ajattelin, etten päästäisi listalle kuin yhden Dylanin, oli lopulta pakko nöyrtyä yhden lisäkappaleen verran. En nimittäin millään malttanut jättää tuota Ministryn tarttuvaa versiota pois, mutta toisaalta Hendrixin Watchtower nyt kuitenkin on jotakuinkin cover-kappaleen malliesimerkki ja voisi kuvittaa sanan määritelmää sanakirjoissa, joten pakkohan se oli nimetä. Myös U2:n versio on alkuperäistä parempi, muttei yhtä selvästi.

3. Type O Negative: Cinnamon Girl
    (alkup. Neil Young)

Neil Youngin nasaali (tai miksi sitä ääntä voikaan kutsua) ja hänen kitaransa räkäiseltä kuulostava särö ovat myös usein alkuperäismuodossaan rasittavia (vaikka kuulemma ovat vain osoitus sielukkuudesta tai muusta hyvien soundien korvikkeesta). Hyviä covereita ei löydy varmaankaan yhtä monta kuin Dylanin uudelleenmuokkauksia, mutta kyllä myös esimerkiksi The Missionin Like a Hurricane on minusta alkuperäistä parempi. Ei tosin yhtä isolla marginaalilla kuin yllä mainitut. Ja se kuulostaa jopa Youngin käsissä ihan hyvältä.

4. Nine Inch Nails: Dead Souls
    (alkup. Joy Division)

Tämä cover-versio onnistuu sikäli mahdottomassa tehtävässä, että se tekee erinomaisesta kappaleesta vieläkin paremman. Tokihan hyvän uusintaversion taustalla pitää aina olla jotenkin hyvä kappale, mutta aika harvoin tulee kuunneltua tasaisen varmasti ja mielissään molempia versioita. Therapy? teki myös mukavan version Joy Divisionin Isolationista, mutta tunnistin sen coveriksi vasta ties kuinka monennella kuulemisella. Ehkä se on hyvä juttu.

5. The Merry Thoughts: The Sun and the Rainfall
    (alkup. Depeche Mode)

Jotenkin nämä minua miellyttävät uudelleenlämmittelyt synkistävät (ja usein myös raskauttavat) alkuperäisiä versioita melkein poikkeuksetta. Niin tässäkin tapauksessa. Alkuperäinenkin versio on hyvä, mutta vähän liian pop tähän verrattuna.

6. Timo Rautiainen & Trio niskalaukaus: Kehtolaulu
    (alkup. Marja Mattlar)

Niskalaukaus on muuttanut parikin Mattlarin kappaletta melkoiseksi jyräykseksi (tämän lisäksi ainakin Linnun). Vaikka hempeilystä tykkäänkin, nämä raskaammat versiot pesevät folk-trubaduuriversiot mennen tullen. Hilpeistä sanoituksista täytyy tosin antaa kaikki kunnia ja papukaijamerkki Mattlarille.

7. Funhouse: Body and Soul
    (alkup. The Sisters of Mercy)

Versioilla ei ole liiemmin eroa, joten coverin puuttuminen YouTubesta ei ehkä hirveästi haittaa. Olisi se tosin hieman puhtaampi ja muutenkin äänimaailmaltaan vakuuttavampi, joskin matalampi laulu menee jo hieman patetian puolelle.

8. Viikate: Sylvian joululaulu
    (alkup. Collan / Topelius / Korpilahti)

Ainoa joululevy, mikä tässä taloudessa soi, on Viikatteen Vuoden synkin juhla. Kiekolla on muitakin lainakappaleita kuin tuo (ja uskallan väittää, että kaikki niistä ovat esikuviaan parempia), mutta olkoon se nyt levyn avausraitana esimerkkinä koko levystä.

9. Jeff Buckley: Hallelujah
    (alkup. Leonard Cohen)

Tämä olisi unohtunut, ellen olisi siirtynyt lunttaamaan mahdollisia löytöjä vielä levyhyllystä. Jos yleinen sääntö on, että pidän alkuperäisiä raskaammista lainoista, tämä voi olla säännön vahvistava poikkeus. Olkoon kuinka nyyhky tahansa, mutta listalle kuuluu silti.

Bubbling under:

A Perfect Circle: Imagine (alkup. John Lennon)

Kesken listan tekemisen päätin ottaa ohjenuoraksi, etten laita listalle mitään, mitä omasta (fyysisestä) levyhyllystäni ei löydy. Se on ainoa syy, miksi tämä ei mahtunut mukaan. (Hempeilyvaihteen iskiessä päälle olisin voinut muuten lisätä Pearl Jamin soundcheck-nauhoituksesta isoksi hitiksi nousseen Last Kissinkin.) Tarkoitus on kyllä korjata tilanne ja hankkia kyseinen kiekko. Alkuperäinen jaksaa innostaa kovin harvoin, tämä toistaiseksi joka kerta.

Yksinkertaisesti pakko jättää pois listalta:

Johnny Cash: Hurt (alkup. Nine Inch Nails)

Cashin versiohan on aivan hidon hyvä ja voisin liputtaa sen puolesta vaikka kuinka. Joinain päivinä se jopa hakkaa alkuperäisen kappaleen levyltä löytyvän version, mutta kun on kerran nähnyt Trent Reznorin soittavan kipaleen yksin lähes säkkipimeässä jäähallissa, ei vain voi nostaa Cashin versiota alkuperäisen ohi. Tosin täytyy sanoa, että tämän lähemmäksi alkuperäisen ohittamista ei voi päästä menemättä ohi. Pahoitteluni, Johnny, mutta tämä lippu ei voita.

HIM: Wicked Game (alkup. Chris Isaak)

HIM: (Don't Fear) The Reaper (alkup. Blue Öyster Cult)

Näiden molempien kohdalla piti tarkistaa YouTubesta nopeasti sekä alkuperäiset että uudet versiot, ja vaikka joskus olisin ollut eri mieltä, nyt pidän alkuperäisistä vähintään yhtä paljon kuin covereista. Tulkaa kivittämään, jos olette eri mieltä.

P.S. Pahoittelen otsikossa luvatun kirjan puuttumista. (Saatte syyttää turhista lupauksista Suzannea.)

Say Just Words

Tiina tarjosi minulle kirjaimen periaatteella "[M]inä annan sinulle kirjaimen. Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi." Kuten aina, teeskentelen kahvitaukojen lomassa tekeväni työtä käskettyä.

Tällä blogimaailman Siinain vuorella minulla on ilo ilmoittaa teille kymmenestä sanasta, jotka olen kaivertanut yhteen polkkaustauluun. Kirjain, jolla minua paiskattiin, oli H. Tässä viikon oikea rivi, här är veckans rätt rad och rökning är förbjudet, var så god:

1. Hiljaisuus. Tämä ilmiö herättää minussa yksityiskohdista riippuen joko riemun pirskahtelua tai suoranaista pakokauhua. Olen kirjoittanutkin hiljattain aiheesta postauksen, joka on syvällinen kuin uunin taakse tippunut tiskiharja.


2. Haulikko. Tämä jokaisen itseään kunnioittavan kansalaisen perustarvike on mitä parhain apuväline työmatkaruuhkassa tai joskus muutoinkin autoillessa.


3. Happi. On hämmästyttävää, kuinka suuri osa rakkaasta ja elintärkeästä hengitysilmastamme on tätä myrkkyä, eikä kukaan poliitikko tee asialle mitään.


4. Henki. Pyhyyden kolmasosa, joka yhä pihisee, ja on nykyään vieläpä tuplasti vakuutettukin.


5. Hautausmaat. Luonnon kauneimpia paikkoja, joita jokaisella pitäisi olla vähintään yksi, sillä niin letkeä on niiden tunnelma. Kuten joku tuntematon ajattelija totesikin runsas vuosikymmen sitten teekkareiden vappujulkaisussa: "Mustien hautausmaalla oli hyvä negrofiilis."


6. Huvi. Hyödyn erittäin tarpeellinen kaksonen, jonka tapaa yleensä vasta työajan jälkeen. Tai tapaisi, jos ei lusmuilisi töissä kellon ympäri.


7. House. Fiktiivinen lääkärihenkilö, joka on suuri idolini herttaisuudessaan ja ihmisrakkaudessaan. (Tosin ajan/toiston hammas on purrut tästäkin hahmosta jo parhaimman terän pois.)


8. Helikopteri. Jos jonnekin haluaa matkustaa rauhassa, niin kannattanee suosia omaa kopteria. Haittapuolena on toki melkoinen melu, mutta hyvänä puolena on se, ettei tarvitse väistellä vastaantulevaa köyhälistöä.


9. Hajuaisti. Kun joskus kysellään, mistä aististaan luopuisi ensimmäisenä (jos ihan pakko olisi — eli siitä saisi paljon rahaa tai korkeatasoisia seuralaisia ilmaiseksi), hajuaisti on minulla listalla hyvänä kakkosena makuaistin jälkeen. Joskus joukkoliikennevälineissä (etenkin raitiovaunuissa) matkustaessani nostan sen tosin selvälle ykköspaikalle.


10. Hiekkaranta. Minähän en ole mikään auringonpalvoja (sillä kulttini säännöt kieltävät sen), mutta tässä tuulessa ja tuiskussa tarpoessa voisin hyvin tyytyä talveen ihan tällaisenaan ja siirtyä huomisesta alkaen kevään puolelle.

Pinnan alla olisi kuplinut myös Helsinki, mutta en toki halua leimautua tyypilliseksi pääkaupunkiseutulaiseksi nilkiksi kotiseuturakkauteni takia. No, itse asiassa en välitä kilin...korvaakaan siitä, vaikka leimautuisin. Jätinpähän muuten vain pois listalta, kun ajatus ei ehtinyt painoon ajoissa.