I'm Your Man

(Pahoittelen jo etukäteen pitkää postausta. Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä.)

Eräs tuttu linkkasi blogikirjoitukseen, jonka kirjoittajan (julkisten mielipiteiden) kanssa olen erittäin harvoin samaa mieltä. Tällä kertaa voisin kuitenkin allekirjoittaa jokaisen lauseen hänen kirjoituksestaan. Lupaan kuitenkin olla ottamatta tätä tavaksi.

Lienee yleisesti tunnustettu tosiasia, että miehet — mikä tässä yhteydessä tarkoittaa kirjoittajan putkinäköisen maailmankatsomuksen takia lähinnä suomalaisia miehiä omassa valtiossaan — ovat lähtökohtaisesti rikollisia ja muutenkin syypäitä kaikkeen. Asian mainitseminen toki aiheuttaa yhä jonkin verran närää, joka saattaa paisua merkittäviinkin mittoihin, varsinkin jos sanoja on edes osin ulkopuolinen (kuten perimältään puoliksi virolainen kirjailija). Virallisesti miesten lyttäyksessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa tai ongelmaa, kunhan pysytellään enemmistön edustajien arvostelussa.

Kuten yleistyksillä usein, tälläkin mielikuvalla on toki vankka pohja todellisuudessa; tässä maassa miehet ottavat toisistaan mittaa leikkisästi kanssaeläjiään puukoin tai nyrkein huitoen tai painimalla. Voimantunnossaan uhkuvaa karhunkaatajaa ei haittaa tai hidasta sekään, jos iskujen kohde onkin oma mielitietty, (ehkä harvemmin) jälkikasvu tai joku muu fyysisesti heikompi, jolla ei ole valmiuksia puolustautua. Vaikka myös naiset voivat olla ja joskus ovatkin väkivaltaisia, kyseisen ominaisuuden ilmeneminen tällaisena vaikuttaisi todella olevan miesten erityispiirre. Kuten Oksanenkin totesi, täällä naiset vahingoittavat itseään ja miehet muita.

Mistä tämä käytös sitten kumpuaa? "Saunalahdelta", veikkaa mummo eturivissä, mutta ei voita bingoa tälläkään kertaa. Karpela saattaa hyvinkin olla tässä kohtaa oikeassa. Jo asiasta puhumisen yleisenä tapana ja karuna "perinteenä" voi nähdä kahdella eri tavalla. Ensinnäkin se voi olla objektiivisten havaintojen ääneen sanomista, mikä on sananvapautta liputtavassa demokratiassa hieno ja suorastaan toivottava asia, ja myös sallittua (jälleen: kunhan puhutaan valkoisista heteromiehistä). Toisaalta asian toisteleminen "totuutena" mantranomaisesti saattaa itsessään vahvistaa ilmiötä tehokkaammin kuin TV-shopin reisivieterit; miehille lyödään eteen valmis muotti siitä, millainen on tosimies karussa pohjolan hangessa, ja niin yhä uudet karvanaamanalut menevät muksimaan välitunnilla naapurin Peteä ja osoittamaan olevansa kovempia karjuja kuin tämä. Tässä ilmapiirissä on kovin helppo uskoa, että niin on tässä maassa ennenkin kunnioitus ansaittu.

Ymmärrän hyvin, kuinka (ainakin joitakin) feministejä ärsyttää yleinen tapa kertoa sukupuolistereotypioihin liittyviä — ja niitä siis ehkä samalla vahvistavia — vitsejä (tai "vitsejä"). Suomalainen mies jonkinlaisena keskiarvo-oliona saattaa itse asiassa kärsiä samanlaisista tavoista, vieläpä täsmälleen samoista vitseistä. Niissä kun kovasti painotetaan, minkälaisia naiset ja miehet ovat, tai ehkä minkälaisia heidän pitäisi olla ollakseen yleisesti hyväksyttäviä sukupuolensa edustajia. Ei sovi porkkana miehen lautaselle eikä vasara naisen käteen jne. (Tämä ei toki ole estänyt eikä estä minua kertomasta samoja rasvaisia juttuja tai nauramasta niille. Ehkä olenkin vielä pinnallinen ja siinä lapsellisessa uskossa, että vitsi saattaa olla vain vitsi ja ihmisillä on sen verran harmaata massaa kupolissaan, että he sen vitsiksi ymmärtävät. Ei sillä, etteikö moinen hyväksyntä voisi pinnan alla kuitenkin rakentaa ihmisen maailmankuvaa kovinkin vakavissaan. -kirj.itsek.huom.)

Onko suomalaisilla miehillä sitten todella sellainen käsitys, että ollakseen miehiä heidän pitää tirvaista tuntemattomilta legot niskaan snägärin jonossa? Joillakin vaikuttaa olevan. Yleensähän tällaiset taipumukset ilmenevät tukevassa laitamyötäisessä, mutta itse olen aina ollut sitä mieltä, että juuri silloin — ainakin näiden leveyspiirien yleensä vaikenevista — ihmisistä näkee todellisen puolen tekohymyn tai -irvistyksen takaa. Toki tämäkin on kärjistys, mutta ei se ehkä mene niin metsään kuin karhu hassussa hatussa. Eräs lehtikirjoittaja joskus hyvin totesikin, että ihmisten ei ikinä pitäisi mennä naimisiin ennen kuin ovat nähneet toisensa humalassa.

Nopeana ideana väkivallan vähentämiseksi voisi ehdottaa alkoholin täyskieltoa. Sehän ei ole ikinä länsimaissa toiminut, ja yllä esitetyn aisantuntija-arvailun perusteella se vain piilottaisi väkivaltaisen käytöksen syvemmälle kulissien taakse. Todennäköisesti se ryömisi sieltä esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun henkilöllä ei olekaan enää kaikkia muumeja laaksossa. (Mistä esimerkkinä voisi pitää vaikka kouluampumisia — jotka nekin olivat miehisiä suorituksia... nuoret naisethan ilmeisesti viiltelevät itseään ja rumemman sukupuolen edustajat ovat "perinteisesti" näitä ihmiskunnan syöpiä, viattomien teurastajia.)

Olisiko ratkaisu sitten se, että miehille sallittaisiin tunteiden avoin osoittaminen ja ryhmähalit (muutenkin kuin kaatokännissä), ja erilaisissa fyysisissä ja taloudellisissa hankkeissa epäonnistuminen ilman häpeää? Ei aavistustakaan. Puhtaasti luotettavaan stetson-tekniikkaan perustuvan arvioni perusteella väkivaltaisia miehiä esiintyy suhteessa enemmän pienemmillä paikkakunnilla, missä erilaisuutta karsastetaan ja perinteitä vaalitaan, kuin suurissa, monikulttuurisissa suurkaupungeissa (missä niissäkin toki saa helposti apua nenän niistämiseen, jos on väärässä paikassa väärään aikaan ja/tai aukoo päätään). Tämä voisi tukea käsitystä avoimuuden ja suvaitsevaisuuden roolista väkivallan ehkäisijänä, mikä ei ole yleisellä tasolla lainkaan harvinainen syy-seuraus-suhteen kuvatus.

Voisin jatkaa aiheesta kirjoittamista vaikka kuinka pitkään, mutta vaimo on näemmä tulossa ajamaan minua kirveen kanssa hankeen. Täältä siis tähän.

Kirjoittaja on pääkaupunkiseudulla asuva nörtti, joka ei ole ikinä lyönyt ketään tai tullut lyödyksi. Hänen välttymisensä väkivallalta ei kuitenkaan johtune niinkään rauhallisesta luonteenlaadusta kuin pelosta hävitä minkälainen nujakka tahansa vaikka esikoululaiselle. Hänen maailmankuvansa on varsin vanhanaikainen ja ennakkoluuloinen ja hän vihaa useimpia ihmisiä näiden sukupuoleen katsomatta ihan katkeruuttaan.