tiistai 24. maaliskuuta 2009

In a sea of faces, in a sea of doubt

Hyvää iltaa, hyvät naiset ja pahat naiset. Seuraavaksi älykäs ja komea tähtireportterinne kertoo jännittäviä asioita yksityiselämästään. Jos ette kuitenkaan halua kuunnella häntä, voitte vaihtoehtoisesti lukea muutamia minun huomioitani tiistai-illan ratoksi.

Eilen kävin pitkästä aikaa Nosturissa (tai ylipäätään missään) katsomassa soitinyhtyeen esiintymistä. Kyseinen pumppu oli The Sisters of Mercy, joiden levyt kuluivat lautasella usein synkässä teini-iässäni. Edelliskerran poppoo oli käynyt Suomessa jonain vuonna Tuska-festareilla ja saanut esiintymisestään aika ristiriitaisia arvosteluja. Kun bändi ei ole julkaissut oikeastaan mitään materiaalia viimeiseen 19 vuoteen, olivat odotukseni aika olemattomat. Silti piti raahautua katsomaan tuota ison maailman ihmettä, että voisi ainakin haukkua koko esitystä karmeaksi rahastukseksi ihan perustellusti.

Täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Tosin odotustasoni perusteella olisinkin voinut todeta pettyneeni oikeastaan vain jos olisin juossut kirkuen pois keikkapaikalta kesken ensimmäisen kappaleen. Joka tapauksessa katsoin keikan kiltisti läpi ja kuulin monia rakkaita kappaleita, osa tosin alkuperäisiä tulkintoja hieman suoraviivaisemmin esitettyinä perusvetoina. Kannatti tuo nyt kuitenkin nähdä. Eipä siitä enempiä.

Lisäksi voin enemmän normaaliepistolan mukaisesti todeta, että päässäni on liikaa ajatustoimintaa. En toki väitä, että se olisi sellaista, mitä älykkyydeksi kutsutaan. Kovasti siellä kuitenkin tuntuu kaikenlaista liikkuvan, tosin lähinnä edestakaisin ja ulos pääsemättä. Pikkuhiljaa alkaa iskeä kateus koomassa makaavia, tasaista viivaa aivokäyränä piirtäviä vuodepotilaita kohtaan. Ellen olisi melko iloinen raajojeni liikkumisesta, vaihtaisin mielelläni nykytilanteeni sellaiseen hiljaisuuteen.

Viimeisenä ja vähäisimpänä seikkana myös kerrottakoon, että muutama (epä)onnekas kanssabloggaaja voi ehkä huomata Blogilistan tilaajamääränsä tippuneen yhdellä. Ennen suuria juhlallisuuksia voin kuitenkin pilata ilonne toteamalla, että stalkkaan teitä yhä. Olen vain tiputtanut seuraamani blogit Blogilistan tilauksistani ja siirtänyt ne Bloglinesiin.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

No minä jo nyhräsin ranteitani auki tylsällä muoviveitsellä tuossa, kun huomasin että oli yksi tilaaja lähtenyt!
Jos nyt sanot, että se et ollut sinä, niin siirryn kaulavaltimon pariin.

Mulle kävi vähän samoin Sex Pistolsin kanssa viime kesänä, että kun kaikkialla oltiin vaan dissattu niiden viime aikaisia keikkoja ja uutta matskua ei ole tehty 30 vuoteen, niin sitten se keikka olikin aivan loistava! Ainakin odotustasooni verrattuna.

DorianK kirjoitti...

Itse asiassa tajusin juuri ennen postauksen julkaisua, että en ollut vielä käynyt tekemässä noita tilausten lopetuksia. Saattaa siis olla, että jonkun kaula tässä vielä ottaa osumaa.

Olen tässä kovasti odotellut, että tuon keikan arvosteluja voisi lukea netistä. Sitten tietäisin, mitä mieltä siitä saa ja pitää olla.