sunnuntai 10. helmikuuta 2008

You Just Haven't Earned It Yet, Baby

Vuoden ollessa vielä nuori päädyin hyvän ystäväni ohjaamana kuluvaa vuotta ennakoivaan horoskooppiin. Niin mielenkiintoinen ja kiehtova kuin kyseinen teksti onkin jo sellaisenaan, henkilökohtaisella tasolla se vaatii vielä lievää tulkintaa. Sitä taas ei pystyne tarjoamaan kukaan muu kuin minä, joten sukellan ennustuksen (jos horoskooppeja sellaisiksi voi kutsua) pohjamutiin saakka ja esitän omat tulkintani seuraavassa.

Tekijänoikeudellisista syistä en uskalla kommentoida koko tekstiä vaan takerrun yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin. (Tämä selitys toiminee loistavasti myös parisuhteissa, joten kokeilkaa vapaasti.)


Kalat

Tähän asti kaikki pätee.


Kalaihmisenä tarvitset ympärillesi paljon tilaa ja vapautta, jotta voit toteuttaa kaikkea sitä luovuutta, joka suonissasi virtaa.

Taas minua on huijattu. Heroiinina se minulle myytiin.


Luovana ihmistyyppinä olet myös tavallista herkempi muiden odotuksille ja vaatimuksille, jolloin tulet ottaneeksi harteillesi toisten ihmisten huolia ja murheita. Saturnuksen vaikuttaessa kaikki kehityksesi kannalta turhat tai tarpeettomat velvollisuudet käyvät armottoman raskaiksi.

Noh, kyllä toisten ihmisten huolet ja murheet ovat minusta aina turhia ja tarpeettomia (velvollisuuksina ja muutenkin).


Väsymys ja uupumus ovat selviä merkkejä asioista, jotka olisi syytä jättää ehkä kokonaan pois omalta toimintalistalta.

Miten minusta tuntuu, että pomoni ei ole ihan samaa mieltä?


Toisaalta tänä vuonna Uranus vaikuttaa edelleen merkissäsi ja ottaa vastaan Jupiterin sekstiiliä, joten ...

Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi ja ennakkoluuloiseksi, mutta en tahdo uranukseni ottavan kyllä vastaan kenenkään sekstiiliä.


Muista levätä riittävästi, niin pystyt ottamaan kunnon otteen tarjolla olevasta menestyskakusta.

Viimeksi kun otin kunnon otteen eteen osuneista kakuista, tuli avokämmenellä poskeen. Että kiitos vinkistä, mutta en mene samaan halpaan uudestaan.


Jupiterin ja Uranuksen yhteisvaikutus on aina jollain tavalla vallankumouksellinen aikaisempaan elämääsi verrattuna.

Samaa minulle sanottiin alkoholin ja kolmiolääkkeiden sekakäytöstä. Pettymys oli sekin.


Syliisi tipahtavat mahdollisuudet liittyvät väkisinkin menossa oleviin suurempiin sosiaalisiin muutoksiin ja siksi niiden vastaanottaminen ei välttämättä ole niin helppoa kuin odottaisit.

Lohduttavaa. Tähän asti odotukseni ovatkin olleet mitä ruusuisimmat.


En ole kohdannut astrologin taipaleellani mitään niin kiehtovaa, kuin menestyksensä lumoissa uiskenteleva Kala. Kysymyksessä on ilmiö, johon ei voi olla ihastumatta.

Tässähän alkaa tuntea itsensä kovin houkuttelevaksi ja tavoiteltavaksi. Mainos-slogankin on jo valmiina: "Just add menestys!"


Kaikki on nyt romantiikan puolella kiinni vain sinusta itsestäsi, ...

Eli perseelleen menee.

Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos ja näkemiin.

(Kuva: Antoine Caron: Astronomers Studying an Eclipse [tjsp.])

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei olekaan moneen päivään edes hymyilyttänyt. Nyt nauratti. Kiitos, senkin pahansuinen kyynikko. :p

Sari

DorianK kirjoitti...

Ennustushan alkoi sitten heti toteuttaa itseään, jos kirjoitukseni (tai peräti minä) oli(n) "ilmiö, johon ei voi olla ihastumatta".

Ollos hyvä, hyvänsuinen lukija. We aim to cheese.

Alcinoe kirjoitti...

Voi johtua akuutista unenpuutteestakin, mutta minä täällä hihitän kuin pieni vaaleanpunainen porsas humalapellossa.

DorianK kirjoitti...

Unenpuutteen piikkiin minä pistäisin. Tai riippuu tietysti siitä, paljonko neidolla on pohjia.