Hiljattain jossain muualla tulin miettineeksi ja kommentoineeksikin muutamalla sanalla sitä, kuinka toisten kirjoittamiin teksteihin voi samaistua vahvastikin, vaikka kirjoittajan teksti kumpuaisi jostain aivan muusta kuin mitä itse on kokenut tai tuntee. Luulen, että erityisesti "taiteelliset" (en edelleenkään keksi parempaa sanaa) tekstit jättävät tulkinnalle usein niin paljon tilaa, että niistä on helppo löytää jotain oleellisella tavalla tuttua.
Viime aikoina olen kokenut samaistuvani usein toisten teksteihin. Ehkä sitten koen sellaiseen tällä hetkellä tarvetta tai halua. Olin aikeissa julkaista omaa höpinääni jo eilen tai tänään, mutta taidankin nyt tyytyä lainaamaan kappaletta, johon ehdin tänään samaistua jo vähintään kaksikymmentä kertaa ennen kuin työpäivä oli lähelläkään puoliväliä.
See the animal in his cage that you built
Are you sure what side you're on?
Better not look him too closely in the eye
Are you sure what side of the glass you are on?
See the safety of the life you have built
Everything where it belongs
Feel the hollowness inside of your heart
And it's all
Right where it belongs
What if everything around you
Isn't quite as it seems?
What if all the world you think you know
Is an elaborate dream?
And if you look at your reflection
Is it all you want to be?
What if you could look right through the cracks?
Would you find yourself...
Find yourself afraid to see?
What if all the world's inside of your head
Just creations of your own?
Your devils and your gods
All the living and the dead
And you're really all alone?
You can live in this illusion
You can choose to believe
You keep on looking but you can't find the woods
While you're hiding in the trees
What if everything around you
Isn't quite as it seems?
What if all the world you used to know
Is an elaborate dream?
And if you look at your reflection
Is it all you want to be?
What if you could look right through the cracks?
Would you find yourself...
Find yourself afraid to see?
(Nine Inch Nails: Right Where It Belongs)
Jos kappaleen tunnelma avautuu huonosti tekstinä, korvilleen voi keksiä tekemistä Youtubesta.
(Kuva: Gustave Dorén kuvitusta Miguel Cervantesin Don Quijoteen)
6 kommenttia:
Hieno sanoitus, johon en ole ennen törmännyt. Kiitos siitä.
Joskus muinoin, ja olen siihen ennenkin eri yhteyksissä viitannut, näin kiehtovan ja pitkän unen, jossa olin sekä oma itseni, että jotakin häkkiin vangittua ja eläinmäistä, joka kuitenkin tuntui koko unen voimakkaimmalta olemisen kokemukselta. Kahlittu katseli maailmaa omine ehtoineen ja paikkansa tiedostaen, varmana itsestään. Maailma rutiineissaan näki sen vain häkissä. En kuitenkaan resitoi unta tässä.
Tuon tekstin voi lukea kahteen toisilleen vastakkaiseen suuntaan.
Omien kaltereiden näkeminen on varmaankin sikäli hyvä asia, että saa paremman käsityksen omasta tilanteestaan ja voi päättää antaa sen olla vaikuttamatta omaan olemiseen tai voi pyrkiä murtamaan esteet ympäriltään. Toisaalta kaltereiden näkeminen voi kiinnittää liikaakin huomiota niihin (kuten ulkoa katsoessa), kun lopulta niistä pitäisi ehkä olla välittämättä.
On myönnettävä, että minusta on lohduttavaa myös ajatus siitä, että voi valita itselleen rakentamansa turvallisen illuusiomaailman, jossa kaikki on kohdallaan. Jos raoista pilkistävä totuus pelottaa, voi aina päättää uskoa siihen, mitä haluaisi mieluummin nähdä, vaikka se sitten olisikin jonkinlaista sokeutta.
Tuli mieleen ensimmäinen Matrix-elokuva, jossa olisin varmaankin sankarin asemassa valinnut helpon tien ja jäänyt miellyttävään valetodellisuuteen karun todellisuuden sijasta.
Minä muistan esimerkiksi Ultra Bran kappaleen sanat:
"Olen ollut pitkään poissa kotoa
enkä löydä keittiöstä katkaisijaa"
(En ole varma menevätkö sanat juuri näin mutta suunnilleen.)
Noista sanoista mieleeni tulee aina, kun asuin entisessä asunnossani, joka oli liian kaukana kaikesta ja vietin aikaa milloin missäkin (koska inhosin silloin olla kotona). Tulin kerran jostain ja haparoin pimeässä seinää.
Mitään noin "fyysistä" samaistumista en kyllä omalla kohdallani muista. Se vaatisikin varmaan jo melko eksaktin kuvauksen tapahtumasta. Tunnetila tai jokin (varsinkin tarkasti rajaamaton) ajatus on sen sijaan joskus naurettavankin helppo kokea jakavansa kynäilijän kanssa.
Luulen tosin, että samaistumisen kokemuksen yleisyys johtuu aika paljon siitä, että itse luen tekstejä ja kuuntelen musiikkia, joka heijastelee kulloistakin mielialaani. Tilanne on sikäli jo lähtökohdiltaankin sellainen, että "jakaa" jotain teoksen (tekijän) kanssa. Tosin joskus pari peräkkäistä varsin erilaistakin kappaletta saa myötäelämään tunnelmiaan vahvasti. Joko tunteet ovat sitten toisilleen "sukua" tai itse on vain helposti vietävissä oleva tuuliviiri.
Tähän kuvaamaani fyysiseen samaistumiseen liittyy paljon enemmän: aika, tunne, syyt miksi pakoilin tyhjää kotiani ja muuta. Pitkän ajan kuluttua muistot aivan kuin kapseloituvat yhteen yksityiskohtaan, siihen, jossa minä liu'utan kättäni pimeällä keittiön seinällä.
Niin, fyysinen yhteneväisyys ei varmaankaan vielä kovin vahvaa samaistumisen tunnetta saa aikaan. Itse en kuitenkaan muista yhtään hetkeä, jolloin tunteiden ja mielikuvien lisäksi jokin fyysinen kuvaus olisi osunut noin hyvin yksiin oman kokemukseni kanssa. Ehkä siksi samaistumiseni ovat myös aika hetkellisiä eivätkä kapseloidu muistin sopukoihin noin selvästi kuin mainitsemasi hetki.
Lähetä kommentti