Leaving Hope

Hirveä kiire ja hoppu ja väsymys ja ei nyt sentään mutta kuitenkin ja nopeasti vain muutama turha asia...

500 Days of Summer oli aivan mainio. Suurin syy siihen tosin taisi olla se, että päähenkilö oli niin huvittava idiootti, että pystyin samaistumaan häneen. Onhan sekin tavallaan lohduttavaa.

Placebo heitti varsin kelvollisen keikan kotikaupungissani. Pilasin senkin ilon itseltäni osittain, mutta vain hyvin lievästi. Lukemassani arvostelussa esiintymistä haukuttiin vähän liian rutinoituneeksi, mutta kun näin pumpun ensimmäistä kertaa, ei minua moinen haitannut.

Ikuisuusprojektieni lista ei tunnu koskaan lyhenevän vaan päinvastoin kasvaa lähes viikoittain. Ajan karatessa¹ jonnekin jopa imurointi tuntuu paitsi (etukäteen) vastenmieliseltä, myös (tai tod.näk. edellisestä johtuen) oman jaksamisen kirkkaasti ylittävältä ponnistukselta. Mitättömän noin kahden kuukauden tauon jälkeen sekin sentään onnistui eilen.

Töissä tämänhetkiset tehtävät ovat niin virkistäviä, että vievät motivaation lisäksi myös elämänhaluni. Luojan kiitos olen sentään rohkea ja ennakkoluuloton päivittäisessä elämässäni.

¹Kyseessä on täysin uudenlainen ja toistaiseksi vain pienen sisäpiirin tuntema itsepuolustuslaji